Sri Lankan evakosta palanneet yksinhuoltajat jälleenrakentajina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sri Lankan evakosta palanneet yksinhuoltajat jälleenrakentajina

Sri Lankan pohjoisen tamiliyhteisöissä naisen paikka on perinteisesti ollut kotona. Sisällissota muutti asian.

Magei Kasain vaikeudet eivät loppuneet Sri Lankan pitkän sisällissodan päättyessä kaksi vuotta sitten. Siitä alkoi uusi kamppailu perheen pitämiseksi hengissä.

Kasai, 45, menetti sodassa miehensä ja yhden kolmesta pojastaan. Kun sota päättyi toukokuussa 2009, hän palasi kotinsa raunioille pohjoiseen Allankulamin kylään. Samanlaisen paluun on tehnyt noin 300 000 srilankalaista sotaevakkoa.

Tamilitiikereiksi kutsuttu LTTE-sissiliike kävi yli 20 vuotta sotaa tamilivähemmistön oman valtion puolesta. Valtaväestönä olevien singaleesien johtama armeija kukisti kapinan.

"Ei ollut taloa, ei puutarhaa, ei vihanneksia eikä mitään", Kasai muistelee kotiinpaluutaan.

Kanatarha pitää leivässä

Kasai hoitaa kotiaskareita vuotavien peltilevyjen kattamassa savimajassa. Henkensä pitimiksi hän on perustanut neljän muun naisen kanssa kanatarhan.

Naiset löivät yhteen hätäaputöistä kertyneet säästönsä ja kotiinpaluuta varten annettuja avustusrahoja. Kokoon saatiin vajaat 200 euroa.

Kanatarha tuottaa osakkailleen pari euroa päivässä. Kasain mukaan se riittää kahden teini-ikäisen pojan ruokaan ja vaatteisiin.

Toinen pojista on jättänyt koulun ja etsii töitä. "Mutta tarjolla ei ole kuin tilapäisiä hanttihommia. Hänen olisi parempi jatkaa koulunkäyntiä", äiti kyynelehtii.

Naapurikylässä isoäiti Selvanayagi Chellathurai, 62, sijoitti säästönsä samanlaiseen kanalahankkeeseen.

"Meitä asuu 12 perheenjäsentä samassa pihapiirissä, ja vain yhdellä miehellä on työtä. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja", Chellathurai kertoo.

Naiset hätäaputöissä

Nainen on yksinhuoltajana miltei joka kolmannessa evakosta palanneesta perheessä, viranomaiset ja avustusjärjestöt arvioivat.

"Tiedot eivät ole kattavia, joten luku voi olla alakantissa", myöntää Saroja Sivachandran, joka johtaa naisten kehityskeskusta pohjoisessa Jaffnan kaupungissa. Rekistereistä puuttuu hänen mukaansa paljon naisia, joiden puoliso on kadonnut tai vankilassa.

Maailmanpankki rahoitti alueella viime vuonna hätäaputöitä, joihin osallistuneista kaksi kolmasosaa oli naisia.

Naiset tekivät työtä silloin kun pystyivät, ja vanhuksille maksettiin lasten kaitsemisesta, kun naiset olivat töissä, hanketta johtanut Susrutha Goonasekera kertoo.

Raja-aidat nurin

Sivachandran mukaan alueella tarvitaan lisää yksihuoltajaäitejä tukevia hankkeita.

"Se vaatii sosiaalisten raja-aitojen rikkomista. Pohjoisen tamiliyhteisöissä naisen paikka on ollut kotona. Järjestelmä on miesvaltainen, mutta nyt meidän on kilpailtava työpaikoista miesten kanssa", hän jatkaa.

Tilannetta ei helpota se, että työtä on tarjolla pääasiassa rakennuksilla, maataloudessa ja kalastuksessa.

"Tarvitaan naisille räätälöityjä hankkeita tai he jäävät aina toiseksi", Sivachandran penää.

Sri Lankan faktat

  • Saarivaltio Intian valtameressä Intian kaakkoispuolella.
  • Asukkaita 20,4 miljoonaa.
  • Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 14 %.
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 90,6 %.
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 91/169.
  • (Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia