Somalitarinoita qasil-puun alla

ASTIOITA, MATTOJA, ruokia tuodaan kapeasta ovesta jeeppiin. Menen kurkistamaan. Ovi portissa vie muurin läpi avaralle sisäpihalle. Vanha nainen kykkii kaivon edessä alumiinikannu edessään. Hän hennaa hiuksiaan: puolet tukasta tuhkanharmaana, puolet punaisena liekkinä.

Tässä asuu Amina kymmenen lapsensa kanssa. Hän on retkemme johtaja, olemme pysähtyneet hakemaan tavaroita. Amina kuuluu Nagaadiin, Somalimaan naistenjärjestöjen kattojärjestöön.

Kuljettaja köhii syvältä käynnistäessään taas autoa. Tuberkuloosia?

Zeinab, tukeva rouva, nousee kyytiin. Hän on saksalaisen GTZ-järjestön palveluksessa, UNIFEMin konsultti. Somalimaassa on ollut 18 000 hengen armeija ja nyt sitä EU:n tuella demilitarisoidaan.Entisille taistelijoille pyritään keksimään uusia tulonhankintatapoja, heille myönnetään lainoja tai annetaan jälleenrakennukseksi vuohia, pari kamelia, lampaita, jos heillä on ennen ollut karjaa.

Konsulttia tarvitaan tässä pitämään naisten puolta - olihan armeijassa eri tehtävissä paljon naisiakin. Survey, gender, war widows, trauma, evaluate, facilitate, advocate ... Zeinabilta tulee tehokkaana vuona oikeaoppista kehitys-sanastoa. Yritän kuunnella samalla kun kojelautaa koristavan vaaleanvihreän höyhenköynnöksen yli katselen ikkunasta. Aaseja, perinteisiä pyöreitä majoja, lasinsirpaleilla päällystettyjä muureja, jotka suojaavat nousevia uusia asumuksia ...

On tultu hyvin hiekkaiselle tielle. Kuljettaja pysäyttää, käy koettamassa kädellä hiekkaa. On tarpeeksi kuivaa, voi ajaa. Tie onkin joen pohja, sitä mennään kunnes pysähdytään. Aletaan kantaa tavaroita läpi pensaiden, puiden lomitse, peltovarsia pitkin. Vihreää! Onko Somalimaassa tällaistakin? Lintujen laulua, tuoksua. Ehkä tämä onkin oikeaa Somaliaa.



HÄTÄHUUTOA. VUOHI tietää kohtalonsa ja juoksee henkensä edestä, nuori mies harppoo perässä. Yritämme estellä: ei, ei, älkää meitä varten! Ei puhettakaan. Kun vieraita tulee, vuohi teurastetaan, se on tapana. Sillä ei ole merkitystä, että he itse eivät voi syödä. Onhan paastokuukausi, ramadan.

Huuto loppuu vähäeleisiin liikkeisiin. Ei mitään väkivaltaa. Kengänkärjellä poika potkii hiekkaa kaulavaltimosta valuneen veren päälle. Veitsi odottaa vuohen kyljellä kouristusten lakkaamista. Naiset alkavat kerätä ja kuoria vihanneksia puiden alla.

Amina esittelee maatilaa, se on hänen miehensä kotitila. Pari aasia ja lehmää, vuohia. Piikkipensaista tehty aitaus ja paimen lampaineen sen keskellä, kettujen varalta. Aminan mukaan leijoniakin on - ainakin jossakin Somaliassa, tai somalien alueella Etiopian Haudissa. Ehkäpä onkin.

Tilalla on kolme matalaa kaivoa, vesi riittää. Durraa, tomaatteja, salaattia, kaalia, papaijaa, mangoja. Helma tarttuu pensaiden piikkeihin.

Jokiuomassa kasvaa suuria qasilpuita, vesi on kasannut niiden eteen oksia. Kameleita kurkottaa kaulojaan ja syö qasilin pieniä lehtiä. Kamelien kaulat ja jalat sulautuvat runkoihin ja oksistoon, värit ja muodotkin melkein samat. Amina kertoo harkinneensa kamelien ostamista: niitä saa nyt halvalla, kun Saudi-Arabian ostoboikotin takia liha ei käy kaupaksi Persianlahden maihin.

He olivat täällä paossa 1994-96 kun Hargeisassa klaanit selvittelivät välejään. Siinä oli se hyvä puoli, että silloin he kunnostivat tilan. Nyt Amina kävelee tänne joka torstai-iltapäivä lastensa kanssa kaupungista. He tekevät työtä pelloilla, kunnes illan tullen laittavat ruokaa tulella, laulavat, miehet pureskelevat khattia. Nuotio palaa, tähdet tuikuttavat ja niissä näkyy Taivaallinen Kameli. Tarinoidaan.

Sitten he käyvät makuulle pyöreään majaan.

Katselen tyhjää, UNCHR:n lahjoittamilla muoveilla päällystettyä majaa kirkkaassa auringonpaisteessa.

"Ennen naiset kutoivat katekankaat itse heinistä", Amina kertoo.



ISO MUOVIMATTO heinikolla - picknick-paikka. Sekin on laajalatvaisen qasil-puun alla. Qasilin tieteellinen nimi on Zizyphus spina Christi; sanotaan, että Jeesuksen piikkikruunu oli tehty sen oksista. Isoissa puissa ei piikkejä kyllä paljon ole - iso puu ei niitä enää tarvitse - mutta alullaan olevat puut ovat niitä täynnä. Kuka tietää?

Zeinab, Airi, joka on Solidaarisuussäätiön työntekijä, Amina, minä makoilemme matolla. Tulee puhe Araweelosta. Araweelo oli somalikuningatar muinaisina aikoina. Hän vihasi miehiä ja kuohitsi kaikki jotka kiinni sai, jotta he menettäisivät paitsi miehuutensa, myös älynsä. Sitten hänen tyttärensä sai pojan, tytär sääli poikaansa ja piilotti tämän isoäidiltä. Poika kasvoi ja varttui ... ja lopulta älykäs, leikkaamaton poika tappoi mummonsa. - Araweelosta on paljon tarinoita.

"Araweelo oli hyvä nainen, hän vihasi miehiä", Amina sanoo ajatuksissaan. Hänen oma puolisonsa on poliisi.

"Palkka on pieni", Amina toteaa niukasti. Se hänestä.

Odotellaan aterian valmistumista. Zeinab lepuuttaa päätään auringossa kuumenneella kalebassilla. Amina puhkeaa välillä taputtamaan käsiään, laklattamaan kimeästi, laulamaan. Airi tulee sanoneeksi olevansa leijona horoskoopiltaan. Minä olen lammas. Tukeva Zeinab havahtuu kalebassiltaan. Horoskooppi? Kyllä:

"Kun minä synnyin, sheikki sanoi isälleni: Tähdet kertovat, että tyttö tietää teille onnea ja teistä tulee vielä rikas."

Ja Zeinab alkaa tasaisella äänellä kertoa sukunsa vaiheita. Alunperin he ovat Eritreasta, jossa isoisoisän vanhemmat ... Putoan pian kärryiltä. Puun latvus piirtää pilvetöntä taivasta ... Sitten höristän korviani:

"Kerran olin veljeni kanssa leikkimässä metsässä. Yhtäkkiä kuulin hiljaista kilinää, kuin kolikoiden klinää - siihen aikaan meillä oli vielä kolikoitakin. Mistä ääni tuli? Yhtäkkiä näin jotakin kiiltävää ja välkehtivää yhden puun alla. Menin lähemmäksi. Maasta nousi ja ilmassa ikään kuin aaltoili ja pyörteili rahoja. Juoksimme kotiin kysymään äidiltä, saisimmeko ottaa niitä leikkiämme varten. Äiti lupasi."

"Minulla oli hame, keräsin helmani täyteen rahoja. Veljeni keräsi puseroonsa, veimme ne kotiin ja näytimme isälle. Hän otti ne, emme saaneetkaan leikkiä kolikoilla."

"Rahoja oli paljon. Myöhemmin, sitten kun muutimme Hargeisaan, isä perusti niillä rahoilla suuren kaupan, kaupungin suurimman, jossa oli kaikkia tavaroita, ja hänestä tuli Hargeisan rikkaimpia miehiä", Zeinab päättää kertomuksensa.

"Mutta minä olen köyhä", hän lisää.


ILTAPÄIVÄ ETENEE. Qasilpuun varjon alta katselen, miten sininen lintu lentää puusta puuhun. Kuin sen siivet olisi tehty emalinvärisestä taivaasta.

Ruoka tuoksuu jo. Rupattelemme aikamme kuluksi.

Zeinabilla on kaksi lasta. Hän oli ollut kymmenen vuotta naimisissa eikä lapsia kuulunut. Tästä alkaa uusi tarina:

"Anoppi kutsui minut luokseni: Zeinab, olet hyvä miniä, mutta kun lapsia ei tule, voisitko ottaa asian puheeksi miehesi kanssa ja ehdottaa avioeroa tai toisen vaimon ottamista."

Hän menikin miehensä luo ja tämä tuumimaan, että mikäs siinä. Mutta tästä Zeinab ei pitänytkään ja lähti isänsä luo Mogadishuun, kertomaan kaiken.

Isä kysyy: Miksi luulet minun kouluttaneen sinut? Siksi, että olisit kuin mies etkä välittäisi muiden puheista.

"Sitten ostimme kaksi vuohta ja säkillisen khattia, veimme ne moskeijaan ja pyysimme sheikkiä rukouksissaan muistamaan minua, että minun kävisi hyvin. Sen jälkeen lensin takaisin kotiin mieheni luo" , ääni kertoo kalebassilta.

Mies ja Zeinab sopivat kahden kuukauden ajasta: lapsi tai ero. Ensimmäiset kuukautiset tulivat. Toisena kuukautena he yhtyvät kerran, minkä jälkeen Zeinabille nousee korkea kuume. Mies lähtee pois. Kuume nousee nousemistaan, Zeinab menettää tajuntansa ja putoaa lattialle. Koomaa kestää neljä ja puoli kuukautta ja sen aikana häntä ruokitaan sokerivedellä, letkuilla.

Sitten hän herää. Hänen äitinsä on tullut paikalle ja kysyy, mitä ruokaa Zeinab haluaisi. Tämä vastaa, äiti lähtee hankkimaan, mutta sillä aikaa Zeinab hervahtaa hengettömäksi. Häntä ollaan jo peittämässä ruumisliinoihin, kun äiti palaa. Äiti sanoo: Ei hän kuollut ole, juurihan hän tahtoi ruokaa. Äiti nipistää tyttärensä varpaita ja niinpä onkin - ne kipristelevät.

Sokerivettä syötetään lisää, Zeinab herää ja on raskaana, raskautta kestää 16 kuukautta. Loppuraskauden hän taas makaa, sillä lapsi kasvaa kasvamistaan kohdussa. Poika, joka syntyy, painaa kahdeksan kiloa. Sen nimeksi tulee Mohammed ja sillä on rintojen alla X-merkit.

Unessa Zeinab näkee muutkin lapsensa. Toinen lapsi on Liban, ja sillä on eteenpäinkääntyneet korvat. Kolmas lapsi on poika, kaunis kuin kuu. Neljäskin on poika ja viides tyttö.

Kuuntelemme mykistyneinä tätä saksalaisjärjestön - German Technische Zusammenarbeit - ja Unifemin konsulttia. Eipä tule mieleen mitään omaa kerrottavaa.


KEITTIÖPUIDEN ALTA tuodaan tarjottimia. Yhdellä on se äsken pensaikossa painellut vuohi, toisella riisiä, kolmannella salaattia, neljännellä hedelmäsalaattia. Juomaksi kaksi isoa vesipulloa ja Coca Cola -tölkit. Ottakaa, ottakaa lisää! sanoo Amina. Siis Airille ja minulle.

Vuohi on ihanaa, riisi on ihanaa, salaatti ihanaa. Syön mahdollisimman luontevasti ja mahdollisimman paljon. Zeinab on vaipunut hiljaisuuteen, samoin Amina, mitä välillä kehottaa ottamaan lisää. Matkajärjestelyjen jännitys ja paasto ovat selvästi käymässä hänen voimilleen. Viimeksi he ovat syöneet aamupalaa joskus viideltä, ennen auringon nousua. Heidän seuraava ateriansa on lähempänä kuutta, auringon laskettua. Siihen on vielä aikaa. Eikä välissä vesipisaraakaan.

Airi ei syö lihaa. Siispä minä ainoana teen kunniaa vuohelle ja somalivieraanvaraisuudelle.

"Pidättekö ramadanista?" kysyn vähän typerästi Aminalta ja hänen vanhimmilta lapsiltaan. He katsahtavat hämmästyneinä minuun:

"Kyllä. Se on meidän uskontoamme."



MATTO KÄÄRITÄÄN, loput ruuat - en sentään koko vuohta syönyt - pakataan mukaan ja lähdetään takaisin autolle. Alemmas vajunnut aurinko valaa lämmintä keltaista hohdetta. Teräväkärkiset agavepensaat hiekalla muistuttavat jättiläisrapuja. Hui! - olen pelkäävinäni niitä, toiset nauravat.

Kun tullaan taas Hargeisaan, Zeinab haluaa näyttää uuden kotinsa. Kivikkoisen ja kuoppaisen tien päässä kohoaa keskeneräinen kolmikerroksinen rakennus. Hänellä ja hänen miehellään on kaksi muutakin taloa. Tähtien asento taisi tietää rikkautta myös Zeinabille itselleen.

Julkaisija: Kehitys