Somalian presidentiksi yllätysnimi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalian presidentiksi yllätysnimi

Lahjusepäilyt varjostivat uuden johtajan valintaa maanantaina.

Somalian uudeksi presidentiksi on valittu Hassan Sheikh Mohamud. Mohamud lähti presidenttikisaan niin sanottuna mustana hevosena, mutta onnistui voittamaan istuvan presidentin vaalien toisella kierroksella.

Mohamudia luonnehditaan maltilliseksi, ja hänen uskotaan pystyvän yhdistämään maan lukuisat klaanit.

"Somalian ongelmana ovat jatkuvat erilaisten aseellisten militanttiryhmien nousut, ja maa tarvitsee jonkun, jonka takana kaikki voivat seisoa", sanoo Nazanine Moshiri Al Jazeeralta.

Vaaleja varjostivat kuitenkin ehdokkaiden lahjusepäilyt, joissa liikkui merkittävän suuria summia. Nimettömän lähteen mukaan jopa miljoonia dollareita Arabian lahden valtioiden rahaa olisi käytetty varmistamaan, että istuva presidentti pysyisi vallassa. Vaalitarkkailijoiden mukaan ääniä ostettiin ja myytiin vaalipäivien alla.

Presidentin kanslia kiistää jyrkästi kaikki lahjussyytökset perusteettomina ja väärinä.

Presideninvaalit olivat ensimmäiset vuosikymmeniin maassa järjestetyt ja ne seurasivat viime kuussa järjestettyjä parlamenttivaaleja. Somaliassa ei ole ollut kunnollista hallitusta sitten vuonna 1991 syttynyttä sisällissotaa. Tämän syksyn vaalien on laajasti toivottu olevan olevan käännekohta konfliktissa, jossa on kuollut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia