Somalian hallinto uudessa siirtymävaiheessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalian hallinto uudessa siirtymävaiheessa

Kahden vuosikymmenen sotimisen jälkeen Somaliassa on hyväksytty alustava perustuslaki ja parlamentti on aloittanut työnsä.

Somalian uusi parlamentti aloitti työnsä 20. elokuuta. Runsaan kahden vuosikymmenen sotimisen jälkeen Somaliassa on Roadmap for the End of Transition -suunnitelman mukaisesti kyetty muun muassa sopimaan elokuun alussa alustavasta perustuslaista sekä nimittämään väliaikaisen parlamentin jäsenet.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kiirehti kiittämään tapahtumia merkittävänä virstanpylväänä maan rauhan- ja jälleenrakennusprosessille.

Suunnitelman aikataulu ei kuitenkaan ole kaikilta osin pitänyt. Esimerkiksi presidentti olisi pitänyt valita samana päivänä, kun parlamentin työ käynnistyi, samoin parlamentin kolmanneksen naiskiintiö ei ole vielä toteutunut.

Somalian tilannetta läheltä seurannut Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen ei kuitenkaan ole huolissaan aikataulujen venymisestä, eikä hänen mukaansa ole järkevää koettaa ehdoin tahdoin pitää sovituista päivämääristä, sillä siihen sisältyy omat riskinsä.

"Vaikka aikarajat ovat tärkeitä, olemme kuitenkin enemmän huolissamme prosessin keinotekoisesta kiirehtimisestä. Prosessi on yhtä tärkeä kuin lopputulos, ja tämän prosessin on oltava sellainen, että somalit uskovat siihen laajasti", korostaa Pentikäinen.

Kritiikkiä prosessille

Kirkon Ulkomaanapu osallistui YK:n pyynnöstä klaani- ja uskonnollisista johtajien yhteistyöelimen perustamiseen, joka toimi YK:n neuvonantajaelimenä poliittisen prosessin eteenpäin viemisessä. Useiden ruohonjuuritason rauhansopimusten ohella prosessilla on ollut vaikutusta uuden perustuslain hyväksymiseen sekä parlamentin nimeämiseen.

Vaikka väliaikaishallinnon päättymiseen tähdännyt prosessi ei Kirkon Ulkomaanavun mukaan ollut täydellinen, se tarjosi somaleille historiallisen mahdollisuuden muodostaa paremmin vastuullisia valtiorakenteita omassa maassaan,  järjestön rauhantyön asiantuntija Jussi Ojala sanoo. Hänen mukaansa Somalian perinteiset johtajat ovat sitoutuneet rauhaan, minkä myös YK ja muut kansainväliset toimijat ovat ymmärtäneet.

Myös konflikteihin erikoistunut tutkimusjärjestö International Crisis Group on esittänyt kritiikkiä. Sen mukaan meneillään oleva poliittinen prosessin on ollut yhtä epädemokraattinen kuin se, mitä ollaan muuttamassa. ICG varoittaa myös pitäytymisestä keinotekoisiin aikatauluihin. Olennaisempaa on, että prosessi olisi reilu, manipulaatiosta vapaa sekä kansakuntaa poliittisesti yhdistävä.

YK:n pääsihteerin apulaisedustaja Somaliassa, Peter de Clercq, myöntää ICG:n esiin nostamien epäkohtien olemassaolon. Hän kuitenkin painotti Somaliassa ja erityisesti pääkaupungissa Mogadishussa tapahtunutta taloudellista kehitystä, joka luo uskoa valoisampaan tulevaisuuteen.

Kielto naisten sukuelinten silpomiselle

Alustava perustuslaki tuo merkittävän muutoksen somalialaisille naisille, sillä uusi laki kieltää naisten sukuelinten silpomisen. Toimenpide on tehty 96 prosentille somalialaisista naisista.

Tarvitaan kuitenkin valistusta ja koulutusta, jotta perustuslain kielto myös toteutuu, YK:n humanitaarinen uutispalvelu IRIN huomauttaa.

Naisten sukuelinten silpomisen kieltoa myös vastustetaan. Silpomisen väitetään kuuluvan islamilaiseen kulttuuriin, samoin silpomattomien naisten avioituminen on vaikeaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia