Somalia julisti hätätilan aavikkokulkusirkkojen vuoksi – Monen kriisin yhdistelmä uhkaa ajaa 2,7 miljoonaa ihmistä ruokapulaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalia julisti hätätilan aavikkokulkusirkkojen vuoksi – Monen kriisin yhdistelmä uhkaa ajaa 2,7 miljoonaa ihmistä ruokapulaan

Monen kriisin yhdistelmä pahentaa Somalian ruokapulaa. Lähes 840 000 lasta tulee kärsimään nälästä vuoden puoliväliin mennessä.

Aavikkokuluksirkka lähikuvassa.

Kulkusirkat voivat matkata jopa 150 kilometriä päivässä. Kuva: Joe / Flickr.com / CC BY-NC 2.0.

Ruokakasveja tuhoavat aavikkokulkusirkat, koronaviruspandemian vaikutukset, konflikti sekä kuivuus ja tulvat ovat ajamassa Somaliaa yhä pahempaan ruokakriisiin.

YK:n hallinnoima, Somalian ruokaturvan analysointiyksikkö FSNAU kertoi tällä viikolla, että tämänhetkisten ennusteiden mukaan vuoden puoliväliin mennessä noin 2,7 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä, ellei apua saada. Heistä noin 839 000 on alle 5-vuotiaita, joista toistasataatuhatta tulee tarvitsemaan lääketieteellistä hoitoa aliravitsemukseen.

Avustusjärjestö Pelastakaa Lapset vaatii kansainvälistä yhteisöä lisäämään rahoitusta kriisin ehkäisemiseksi.

”Somalian eteläosissa Dinsoorissa tutkimustiimimme ovat havainneet, että aliravitsemus ja lastentaudit ovat lisääntyneet merkittävästi.  -- Jos tilanne jatkaa huononemistaan näin paljon ja sateet epäonnistuvat, meillä on käsissämme humanitaarinen katastrofi lähikuukausina”, sanoo järjestön Somalian johtaja Mohamud Mohamed Hassan tiedotteessa.

Somalia on kärsinyt aavikkokulkusirkkojen hyökkäyksestä jo vuoden 2019 lopulta alkaen, jolloin sirkat levisivät Itä-Afrikkaan.

Aavikkokulkusirkka on yksi maailman pahimmista tuhohyönteisistä. Sirkat pystyvät muuntautumaan satojen neliökilometrien laajuisiksi parviksi, jotka liikkuvat jopa 150 kilometriä päivässä. Mennessään ne syövät esimerkiksi puiden lehtiä, laidunmaiden kasvillisuutta sekä viljakasvien lehtiä ja taimia. Päivässä ne voivat tuhota saman verran ravintoa kuin 35 000 ihmistä.

Nyt meneillään on sirkkaepidemian toinen aalto, ja maat ovat YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan nyt siihen paremmin varustautuneita. Se on kuitenkin pyytänyt lisärahoitusta pystyäkseen myrkyttämään sirkkoja lentokoneilla.

Somalian hallitus julisti kuitenkin keskiviikkona hätätilan, koska kulkusirkat uhkaavat jo muutenkin haurasta ruokaturvaa. Se joutui julistamaan hätätilan myös viime vuoden kulkusirkka-aallon aikaan.

Somalian ruokatilannetta pahentavat myös jatkuva konflikti sekä kuivuus. Viime syksyn sadekausi oli heikko ja ennusteen mukaan myös maalis–toukokuun sadekausi tulee olemaan sääilmiö La Niñan takia heikko. Myös joulukuun sato oli noin 20 prosenttia keskimääräistä pienempi. Sadonkorjuun pitäisi tapahtua huhtikuussa.

Päälle tulevat vielä koronaviruspandemian vaikutukset. Pandemia on romahduttanut siirtolaisten rahalähetykset, jotka ovat Somalian talouden perusta.
Koronatartuntoja Somaliassa on havaittu vasta alle 5 000 ja kuolemia 132. Testaaminen on maassa kuitenkin olematonta, Pelastakaa Lapset muistuttaa.

Kommentit

Lähettänyt Jorma ed xi (ei varmistettu) 8.2.2021 - 14:18

Syökää ne sirkat

Lähettänyt Teija Laakso 8.2.2021 - 16:19

In reply to by Jorma ed xi (ei varmistettu)

Sirkat ovat syömäkelpoisia, mutta valitettavasti niitä on niin paljon, etteivät ihmiset niitä ehdi syödä. Lisäksi sirkkoja tuhotaan myrkyttämällä, joten niiden syöminen on ihmiselle vaarallista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia