Somalia horjuu uuden kriisin partaalla – avustusprojektit uhkaavat katketa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalia horjuu uuden kriisin partaalla – avustusprojektit uhkaavat katketa

Järjestöt ja YK vetoavat kansainväliseen yhteisöön, jotta katastrofin merkkeihin reagoitaisiin tällä kertaa ajoissa.

YK ja avustusjärjestöt ovat varoittaneet, että Somalian yhä jatkuva konflikti, huono sato, korkeat ruuan hinnat ja avustusrahojen vähyys uhkaavat syöstä maan uuteen katastrofiin.

Jo nyt noin 2,9 miljoonaa ihmistä kärsii humanitaarisesta kriisistä ja noin 50 000 lasta on vakavasti aliravittuja, käy ilmi yli 20 avustusjärjestön kannanotosta.

Vuonna 2011 Somalian nälänhädässä kuoli 260 000 ihmistä. Kansainvälistä yhteisöä kritisoitiin laajasti siitä, ettei varoitusmerkkeihin reagoitu ajoissa.

Tilanne on nälänhädän jälkeen parantunut, mutta menestykseksi sitä ei voi kutsua. Esimerkiksi Beletweynen alueella sato jäi viime syksynä 30 prosenttiin vuoden 2012 sadosta. Monet yhteisöt ovat vain yhden iskun päässä katastrofista, järjestöt muistuttavat.

Myös ruokaturvatilannetta kehitysmaissa ennustava yhdysvaltalainen FEWS-verkosto varoittaa, että tilanne kärjistyy kriisiksi heinä- ja syyskuun välillä.

Ongelmana on myös avustusvarojen puute. YK:n humanitaaristen asioiden koordinaattorin Philippe Lazzarinin mukaan ellei apurahaa saada lisää, kolmen miljoonan ihmisen terveyspalvelut saatetaan joutua sulkemaan viikkojen sisällä. YK on saanut hätäapuvetoomuksesta kasaan tänä vuonna vain 15 prosenttia.

"Tämä ei ole tavallinen rahavetoomus. Joillakin järjestöillä on niin vähän rahaa, että olennaiset, henkiä pelastavat projektit ollaan lopettamassa", Lazzarini sanoo YK:n tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia