Uutiset Intian naisten asema

Siskokset tuomittu raiskattaviksi Intiassa

Kyläneuvosto määräsi kastittomat tytöt raiskattaviksi. Amnesty vaatii vetoomuksella tyttöjen suojelua.
(Kuva: Nevil Zaveri / cc 2.0)

Intialainen kyläneuvosto tuomitsi siskokset raiskattavaksi heinäkuun lopussa. Amnesty International vaatii nyt kansainvälisellä vetoomuksella tyttöjen suojelua.

Raiskausmääräyksen lisäksi 15- ja 23 -vuotiaat tytöt määrättiin marssimaan alasti kyläläisten edessä kasvot mustattuina. Rangaistus määrättiin siksi, että heidän veljensä oli karannut kylästä korkeampaan kastiin kuuluneen naisen kanssa. Perhe edustaa kastijärjestelmän alinta luokkaa eli kastittomia.

Siskokset pakenivat perheineen Baghpatin kylästä Pohjois-Intiasta Delhiin. Vain muutama päivä paon jälkeen, heidän kotinsa ryöstettiin ja tuhottiin. Perhe on pyytänyt apua ja suojelua viranomaisilta.

Intiassa ilman vaaleja valitut kyläneuvostot ovat yleisiä ja ne koostuvat pääosin ylempikastisista miehistä. Neuvostot kontrolloivat kylien sosiaalista käytöstä ja naisiin kohdistuvat perusteettomat rangaistukset ovat tavallisia. Intian korkein oikeus on julistanut jo vuonna 2011 neuvostot laittomiksi, mutta niillä on edelleen monissa kyläyhteisöissä paljon valtaa.

Intia on ollut viime vuosina otsikoissa lukuisten raiskaustapausten vuoksi. Raiskausten vastainen liikehdintä sai kuitenkin vasta kunnolla tulta alleen, kun keskiluokkainen nainen ylemmästä kastista raiskattiin Delhissä vuonna 2012. Alempikastisten naisten raiskaukset ovat olleet yleisiä, mutta eivät ole useinkaan päässeet otsikoihin.

YK ja Human Rights Watch ovat jo pitkään vaatineet kastijärjestelmään perustuvia maita puuttumaan alempikastisten raiskauksiin kovemmin ottein.

"Lainsäädäntö ei riitä, tarvitaan tekoja", kommentoi Saraswathi Menon UN Womeniltä viime vuonna järjestetyssä seminaarissa.

Intian naisten asema ihmisoikeudetgenderseksuaalisuusoikeus ja rikos Intia Amnesty International

Lue myös

Nainen taittelee terveyssidettä.

Intialaisnaiset keksivät keinon vähentää muovia – Maatuva terveysside vähentää jätekuormaa ja tarjoaa elinkeinon

Intian naiset ja tytöt käyttävät vuodessa 12 miljardia terveyssidettä, joiden maatuminen voi valmistusmateriaalista riippuen kestää jopa 800 vuotta. Goalaiset naisyrittäjät valmistavat puukuidusta terveyssiteitä, jotka auttavat vähentämään muovijätekuormaa.
Kuusi naista näyttää peukkua kameralle.

Abortin teettäjä kohtaa usein vihaa Intiassa

Raskauden keskeytys on ollut Intiassa laillista vuodesta 1971, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan terveydenhuoltohenkilökunnan asenteet ovat vihamielisiä. ”Naiset kertoivat, että kun he pyysivät julkisesta terveydenhuollosta aborttia, heiltä usein joko evättiin se tai heitä kohdeltiin äärimmäisen nöyryyttävästi”, kertoo Masum-järjestön projektikoordinaattori Hemlata Pisal.
Lääkäri Sunil Mehra lähikuvassa

Intialainen lääkäri tietää: Naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseen tarvitaan koko yhteiskuntaa – ”Oireiden hoitaminen ei poista itse sairautta”

Sunil Mehra aloitti uransa menestyvänä lastenlääkärinä yksityisillä poliklinikoilla mutta hoitaa nykyään sukupuolittunutta väkivaltaa kokeneita. Hänen mielestään myös miehet ja uskonnolliset yhteisöt tarvitaan mukaan väkivallan kitkemiseen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Poika hiekkaisella ruohomaalla, taustalla taipunut puu.

Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot

Madagaskarin humanitaarinen kriisi on vuodesta toiseen maailman aliuutisoiduimpien kriisien listalla. Tänä vuonna maa voi päätyä otsikoihin traagisesta syystä: sen eteläosissa yli 1,35 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä vaikean kuivuuden takia. Rutiköyhän maan kriisi on sekä ihmisen että luonnon aiheuttama, eikä helppoja ratkaisuja ole olemassa.
Aikakauslehden aukeama, jossa teksti Kadonneiden laiva.

Uusi kehitysjournalismin palkinto toimittaja Taina Tervoselle – Artikkeli Kadonneiden laiva käsittelee Välimeren siirtolaisuutta ja Euroopan sulkeutuvia rajoja

Taina Tervoselle on myönnetty ensimmäinen kehitysjournalismin palkinto. Tervonen on tarttunut tärkeään aiheeseen, josta uutisoidaan aivan liian vähän, totesi asiantuntijaraati perusteluissaan.
Suomen lippu ja sininen taivas

Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi

Vain neljännes suomalaisyrityksistä arvioi järjestelmällisesti ja julkisesti toimintansa ihmisoikeusvaikutuksia, käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä.
Maapallo lapsen käsissä

20 vuotta täyttävä Maailman sosiaalifoorumi järjestetään virtuaalisena

Maailman sosiaalifoorumi järjestetään yhdeksän päivän mittaisena tapahtumana verkossa. Luvassa on keskusteluja muun mussa ilmastosta, demokratiasta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta.
Mies puolilähikuvassa seinällä olevalla näyttöruudulla, vieressä YK:n logo.

Yli 200 000 ihmistä on kuollut koronaan Brasiliassa, mutta presidentti Jair Bolsonaro on satsannut rahaa muun muassa ydinsukellusveneeseen

Bolsonaro esti joulukuussa veto-oikeudellaan parlamenttia antamasta rahoitusta koronarokotteisiin ja muihin torjuntatoimiin ja suosii armeijaa. Presidentti luottaa ”aseistettuun väkeen” niin lujasti, ettei mahdollinen kannattajien menettäminen pandemian huonon hoidon vuoksi huolestuta häntä, kirjoittaa Mario Osava.

Tuoreimmat

Uusi kehitysjournalismin palkinto toimittaja Taina Tervoselle – Artikkeli Kadonneiden laiva käsittelee Välimeren siirtolaisuutta ja Euroopan sulkeutuvia rajoja
Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi
20 vuotta täyttävä Maailman sosiaalifoorumi järjestetään virtuaalisena
Sveitsiin perustettiin ebolarokotevarasto – Maailman pelätyimpiin kuuluvaa tartuntatautia voi nyt ehkäistä helpommin
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
120 000 ihmistä on paennut vaaliväkivaltaa Keski-Afrikan tasavallassa – ”Ihmiset pakenevat kodeistaan vain vaatteet päällään”
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
Tulivuoren juurella elävä San Salvadorin kaupunki torjuu ilmastonmuutosta luonnon omin keinoin – Jukkapalmut ja imeytysojat estävät maanvyörymiä
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Kashmirin laakso on maailman viimeisiä sahramikrookuksen kasvupaikkoja – Viljelijät pelkäävät, että teollisuus tuhoaa maailman kalleimman maustekasvin

Luetuimmat

Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
PlayStation 5:n julkaisusta uutisoitiin viime vuonna 26 kertaa enemmän kuin kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, selviää tuoreesta vertailusta
Kaivosjätti Rio Tintoa syytetään ympäristörikoksista Papua-Uudessa-Guineassa – Vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen kuparia valuu edelleen jokiin
Kauppasaarto ei Kuuban järjestelmää kaada, mutta hyvät suhteet Yhdysvaltoihin voivat sen tehdä, sanoo Kuubasta kirjan kirjoittanut toimittaja Antti Halinen
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
Epävarmassa maailmassa yhä useampi kiinnostuu ekokylässä asumisesta – Keuruun ekokylässä elää tavallisia ihmisiä, ei ”kajahtaneita tyyppejä uimassa vastavirtaan”
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
WWF:n raportti: Sademetsien hurja kato heikentää myös suojaa tartuntatauteja vastaan – “Meidän pitää pikaisesti korjata luontosuhteemme“
”Häpeällinen hyökkäys demokratiaa ja sen edustajia vastaan” – Washingtonin levottomuudet tuomitaan laajasti