Uutiset Ilmastopolitiikka

Sijoittajat vetävät joukolla rahojaan pois fossiilista polttoaineista – Summa kasvanut neljässä vuodessa 11 900 prosenttia

Muun muassa monet vakuutusyhtiöt luopuvat tuoreen raportin mukaan fossiilisiin polttoaineisiin tekemistään investoinneista.
Kuva auton tankkauksesta
Fossiilisten polttoaineiden tuotanto alkaa olla vastatuulessa, sillä yhä useampi institutionaalinen sijoittaja vetää varojaan niistä pois. (Kuva: hobvias sudoneighm / Flickr.com / CC BY 2.0)

Lähes tuhat institutionaalista sijoittajaa on jo sitoutunut vetämään varansa pois fossiilisista polttoaineista. Niiden varat ovat yhteensä 6,24 biljoonaa dollaria eli noin 5,37 biljoonaa euroa, lasketaan tuoreessa raportissa.

Konsulttiyhtiö Arabella Advisorsin tekemän raportin mukaan kasvu on ollut huimaa. Vielä neljä vuotta sitten fossiilisista polttoaineista varansa vetäneiden sijoittajien varallisuus oli 52 miljardia dollaria (44,8 miljardia euroa), mikä tarkoittaa, että summa on kasvanut 11 900 prosenttia.

Ajatus ilmastonmuutoksen torjunnasta vetämällä sijoitukset pois fossiilisista polttoaineista sai alkunsa vuonna 2011 yhdysvaltalaisista yliopistoista. Raportin mukaan nyt sijoituksia vetävät etenkin vakuutusyhtiöt sekä eläkerahastot ja valtion omistamat sijoitusrahastot.

Tänä vuonna Irlannista tuli ensimmäinen valtio, joka on sitoutunut vetämään sijoituksensa pois fossiilisista polttoaineista. Kaupungeista suurin toimija on New York. Myös Maailmapankki on ilmoittanut vetävänsä rahansa pois öljyn ja kaasun etsinnästä ja poraamisesta.

Myös terveyteen, uskontoon, hyväntekeväisyyteen ja yliopistoihin sidoksissa olevat instituutiot vetävät rahojaan pois.

Syynä investointien vetämiseen ovat muun muassa eettiset syyt sekä se, että tarjolla on myös yhä useampia ei-fossiilisia rahoitustuotteita, raportissa kerrotaan.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta fossiilisten polttoaineiden tuotantoon virtaa yhä rahaa. Kesäkuussa julkaistun selvityksen mukaan esimerkiksi G7-maat ohjasivat vuosina 2015–2016 ainakin sata miljardia dollaria (84,5 miljardia euroa)  fossiilisten polttoaineiden tuotanto- ja kulutustukiin, vaikka ne ovat luvanneet luopua niistä vuoteen 2025 mennessä.

Ilmastopolitiikka politiikkatalousluotto/investointirahoitusyhtiötilmastonmuutos

Lue myös

Vihreitä kasveja ja taivasta pyöreässä kuvassa

Maailmanparannuskin tuottaa päästöjä – Suomessa kehitettiin järjestöille oma laskuri hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäinen hiilijalanjälkilaskuri kansalaisjärjestöille. Toiveissa on, että niiden kautta tavoitetaan myös tavalliset kansalaiset. Suomalainen demokratiajärjestö Demo aikoo ryhtyä vähentämään päästöjään muun muassa lisäämällä videoneuvotteluita.
Hiilivoimala joen rannalla, joessa laiva

Kansalaisjärjestöt vaativat Fortumia ajamaan kivihiililaitokset alas

Järjestöt ovat avanneet vetoomuksen, jossa vaaditaan, että valtionomisteinen Fortum luopuu hiilivoimasta ajamalla laitokset alas. ”Vain siten liiketoiminta olisi linjassa Fortumin yritysstrategian ja Suomen hallituksen kivihiilikiellon kanssa”, sanoo Maan ystävien koordinaattori Eija Kärkkäinen.
Tuulipuisto rypsipellossa

Teknologia meitä varjelkoon: Ratkaiseeko tulevaisuuden teknologia ilmastonmuutoksen?

Teknologian toivotaan korvaavan ihmisten välisen yhteistyön, jota tarvittaisiin ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. Pelkkä vihreän teknologian läpimurto ei kuitenkaan riitä vaan samalla pitää ratkaista myös vaurauden epätasaisen jakautumisen ongelma, kirjoittavat Heidi Nummi ja Timo Kuusiola.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Vauva syö plumpy'nutia.

Nälkäisten Nutella – Maapähkinätahna on ihmeaine, joka pelastaa vakavasti aliravittuja lapsia nälkäkuolemalta

Ranskalaislääkäri kehitti 1990-luvun lopulla maapähkinätahnan, joka on merkinnyt vallankumousta nälkäkriisien hoidossa: nykyään kaikki vakavasta aliravitsemuksesta kärsivät lapset on periaatteessa mahdollista hoitaa. Tahnan taustalla pyörii bisnes, jota on myös kritisoitu.
Vihreitä kasveja ja taivasta pyöreässä kuvassa

Maailmanparannuskin tuottaa päästöjä – Suomessa kehitettiin järjestöille oma laskuri hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäinen hiilijalanjälkilaskuri kansalaisjärjestöille. Toiveissa on, että niiden kautta tavoitetaan myös tavalliset kansalaiset. Suomalainen demokratiajärjestö Demo aikoo ryhtyä vähentämään päästöjään muun muassa lisäämällä videoneuvotteluita.
Mies osoittaa peltoja ja palmua kohti

Vapaakaupan piti tuoda vaurautta, mutta paikalliset menettivätkin maansa – Filippiinien maa-aktivistit vaativat nyt oikeutta

Filippiinien kymmenen vuotta sitten perustetun erityistalousalue Apecon piti tuoda paikallisille asukkaille uusia elinkeinomahdollisuuksia, mutta toisin kävi. Luvattuja työpaikkoja ei kuulunut, ja maat vietiin osin väkivalloin. Luomuviljelijä Enes raahattiin pois pelloltaan.
Solmuun kierrettyä revolveria esittävä patsas New Yorkissa

Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää

Kansainväliset sopimukset ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet tuntuvasti ydinaseiden määrää. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus INF-sopimuksesta vetäytymisestä kertoo sovun murenemisesta. Kehityksen suuntaa on mahdotonta ennustaa, kirjoittaa Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin johtaja Dan Smith.