Shell jälleen korruptiosyytösten kohteena Nigeriassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Shell jälleen korruptiosyytösten kohteena Nigeriassa

Samalla kun öljyjätti lobbaa läpinäkyvyyttä vastaan EU:ssa, syytetään sitä lähes miljardin piilottelusta Afrikassa.

Viime kuussa uutisoidun Nigerian öljyvuotoon liittyvän kohun jälkeen Shellin liiketoiminta Länsi-Afrikassa on hankkimassa lisää kyseenalaista mainetta.

Yhdysvalloissa julkaistujen asiakirjojen mukaan öljyjättiä epäillään lähes miljardin euron suuruisen maksun naamioimisesta Nigerian hallitukselle tarkoitetuksi, vaikka se oli todellisuudessa yhtiölle, jonka omistaa rahanpesusta tuomittu Nigerian entinen öljyministeri.

Shell kumppaneineen julkisti joulukuussa 2011 tehneensä kaupat Nigerian hallituksen kanssa avomerellä sijaitsevasta alueesta, josta se oli kiistellyt Nigerian hallituksen ja öljyministerin yhtiön kanssa jo vuosikymmenen.

Newyorkilaisessa tuomioistuimessa esitetyt asiakirjat kuitenkin paljastavat Shellin ja Nigerian valtion kytkökset öljyministerin yhtiöön, sillä Nigerian hallitus maksoi vielä saman kuukauden aikana tarkalleen saman summan öljyministerin yhtiölle.

Shell ja ENI ovat kiistäneet maksaneensa mitään yhtiölle alueoikeuksista ja sanovat käsitelleensä kauppaehtoja vain Nigerian hallituksen kanssa.

Shell lobannut samalla läpinäkyvyyttä vastaan

Vaikka syytteet kumottaisiin, paljastus on kova isku Shellin kansainvälisille pyrkimyksille rajoittaa yritysten läpinäkyvyysvaatimuksia, sanoo Global Witness-järjestö.

EU:ssa ja Yhdysvalloissa on meneillään lukuisia lakiehdotuksia, jonka myötä luonnonvaroja hyödyntävät yritykset olisivat velvollisia raportoimaan maksamansa verot ja maksut maa- ja hankekohtaisesti. Shell julkisesti asettunut vastustamaan lakialoitteita ja lobbannut heikentääkseen raportoinnin tehoa.

Shell on julkaissut tiedot joistakin hallituksille tehdyistä maksuista vuonna 2011, mutta nykyisellään yhtiö on voinut piilottaa tietyt maksut hanketasolla, kuten OPL 245:n tapauksessa, Global Witness arvioi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia