Selvitys: Japanin valaanpyynti täysin riippuvainen valtion tuesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Japanin valaanpyynti täysin riippuvainen valtion tuesta

Valaanlihan suosio on laskenut tasaisesti vuoden 1960 jälkeen, ja vain pieni osa japanilaisista tukee valaanpyyntiä.

Vapaanpyynti Japanissa ei ole taloudellisesti kannattavaa, vaan se pyörii lähes täysin veronmaksajien rahoilla, sanotaan International Fund for Animal Welfare -järjestön tuoreessa selvityksessä.

Valaanpyynti saa vuosittain erilaisia tukia valtiolta lähes 800 miljoonaa jeniä, eli hieman alle 10 miljoonaa dollaria. Lisäksi Japania vuonna 2011 koetelleen tsunamin jälleenrakennusrahoista niin sanotulle tieteelliselle valaanpyynnille ohjattiin noin 30 miljoonaa dollaria, selvitys paljastaa.

Valaanlihan suosio oli huipussaan 1960-luvulla, jonka jälkeen sen suosio on Japanissa laskenut tasaisesti. Yli puolet japanilaisista ei välitä valaanpyynnistä, ja vain alle kolmannes tukee pyyntiä, selvityksessä sanotaan. Valtaosa kyselyyn vastanneista kertoi, ettei ole ostanut valaanlihaa kuluneen vuoden aikana.

Japanin hallitus on kuitenkin selvityksen mukaan pyrkinyt vahvasti edistämään valaanpyyntiä, ja sitä on epäilty jopa kansainvälisen valaanpyyntikomission lahjonnasta.

Samalla kun valaanpyynnin suosio on laskenut, valaiden katselu -turismi on ollut nousussa. Elinkeino synnytti vuonna 2008 tuottoja noin 22 miljoonaa dollaria, selvityksessä sanotaan.

Kaupallinen valaanpyynti on ollut kiellettyä jo vuodesta 1982 asti, mutta Japani on jatkanut pyyntiä verhoten pyynnin tieteelliseen tarkoitukseen. Tieteelliset tulokset ovat IWC:n mukaan jääneet vaatimattomiksi, vaikka vuoden 1988 jälkeen yli 14000 valasta on tapettu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia