Uutiset Afganistanin konflikti

Selvitys Afganistaniin palautetuista lapsista: Moni ei pääse edes kouluun

Pelastakaa Lapset -järjestö vaatii, että EU-maat lopettavat turvapaikanhakijalasten palauttamisen Afganistaniin. Lähes kolme neljäsosaa tutkimukseen osallistuneista lapsista sanoi, että he eivät tunteneet oloaan turvalliseksi palautusprosessin aikana.
Afganistanin lippu
Pelastakaa Lapset vaatii lasten Afganistan-palautusten lopettamista. (Kuva: Loey Felipe / UN Photo)

Pelastakaa Lapset -järjestö vaatii, että EU-maat lopettavat turvapaikanhakijalasten palauttamisen Afganistaniin. Järjestö julkaisi tänään selvityksen, jossa kerrotaan monien palautettujen lasten joutuvan vaaraan Afganistanissa.

Selvitys perustuu 53:lle Afganistaniin palautetulle lapselle tehtyyn kyselyyn. Lisäksi kymmenet lapset ja heidän vanhempansa tai huoltajansa osallistuivat syvähaastatteluun.

Lapset oli palautettu Afganistaniin muun muassa Ruotsista ja Norjasta. Järjestön mukaan lapsia ei tueta riittävästi paluuprosessissa.

Lähes kolme neljäsosaa tutkimukseen osallistuneista lapsista sanoi, että he eivät tunteneet oloaan turvalliseksi palautusprosessin aikana, ja yli puolet lapsista ilmoitti kokeneensa pakottamista tai väkivaltaa.

45 lasta 53:sta oli käynyt koulua Euroopassa, mutta vain 16 oli käynyt koulua Afganistaniin paluun jälkeen. Kolme neljäsosaa lapsista ilmoitti suurimmaksi tarpeekseen koulutuksen.

Lähes yksi viidestä sanoi jonkun yrittäneen paluun jälkeen värvätä heidät taistelemaan, muuhun väkivaltaan tai osallistumaan sotilaallisen ryhmän toimintaan.

Kolme neljäsosaa lapsista ei sulkenut pois uuden maastamuuton mahdollisuutta seuraavan vuoden aikana. Monet olivat syntyneet Afganistanin ulkopuolella eivätkä olleet koskaan käyneetkään maassa, ennen kuin EU lähetti heidät sinne.

”EU:n jäsenvaltiot unohtavat velvollisuutensa suojella ja tukea äärimmäisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia heti, kun nämä saapuvat Afganistaniin. Lapset jätetään oman onnensa nojaan erittäin turvattomassa maassa, jonka järjestelmä ei tarjoa lähes minkäänlaista seurantaa tai tukea”, sanoo Pelastakaa Lasten eurooppalaisen maahanmuuton vaikuttamistyön neuvonantaja Karen Mets tiedotteessa.

Raportti kritisoi myös sitä, että EU-maiden ja Afganistanin hallituksen välinen yhteistyö on vähäistä ja palautetuista lapsista saadaan vain vähän tietoa.

”EU:n hallitukset eivät voi sulkea silmiään Afganistanin tilanteelta. Niillä on laillinen ja moraalinen velvollisuus suojella näitä lapsia. Niiden on otettava vastuuta ja lakattava ensi alkuun palauttamasta afganistanilaisia lapsia yhteen maailman vaarallisimmista maista”, Mets sanoo.

YK:n mukaan vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla Afganistanissa kuoli lähes 1 700 siviiliä, ennätysmäärä.

EU-johtajien on määrä keskustella torstaina Brysselissä maahanmuutosta. Aiemmin myös Amnesty International on vaatinut Afganistan-palautusten keskeyttämistä.

Afganistanin konflikti lapsetpakolaisetsiirtolaisuuspolitiikka Afganistan Pelastakaa Lapset ry

Lue myös

Afganistanin lippu

Afganistanin konfliktissa kuoli viime vuonna eniten siviilejä sen jälkeen, kun YK aloitti tilastoinnin

Afganistanissa tapettiin viime vuonna yli 3 800 siviiliä. Syynä on itsemurhaiskujen sekä muun muassa ilmaoperaatioiden kasvu. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on aiemmin vaatinut, ettei Afganistaniin enää palautettaisi turvapaikanhakijoita.
Afganistan-palautuksia vastustavia mielenosoittajia Helsingissä

Helsingissä osoitettiin mieltä Afganistan-palautuksia vastaan – Sisäministerille luovutettiin lähes 18 000 allekirjoituksen vetoomus

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin järjestämässä mielenosoituksessa luovutettiin sisäministeri Kai Mykkäselle (kok) vetoomus, jotta ketään ei palautettaisi Afganistaniin. ”Haluamme, että hengellämme ei pelata poliittista peliä”, vetosi afganistanilainen ihmisoikeusaktivisti Mohammad Javid.
Pakolaisleirin asumuksia Kabulin ulkopuolella Afganistanissa

Afganistanin siviiliuhrien määrä ennätyskorkealla – Amnesty: Palautukset pitää keskeyttää

Kymmeniä tuhansia ihmisiä on viime vuosina palautettu Afganistaniin maan heikkenevästä turvallisuustilanteesta huolimatta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty nostaa esiin muun muassa Saksasta palautetun, itsemurhaan päätyneen afganistanilaisen tapauksen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Aurinko paistaa puun lehden reunan takaa

Ilmastonmuutos vaikeuttaa viljelyä: Suomessa tutkitaan, voisiko yhteyttämisen tehostaminen keinotekoisesti vauhdittaa tulevaisuuden ruuantuotantoa

Länsimaissa ei tehdä tarpeeksi kasvitutkimusta, koska ilmastonmuutos koskettaa enemmän eteläisen pallonpuoliskon köyhiä maita, sanoo dosentti Mikko Tikkanen Turun yliopistosta.
Rakennuksia pakolaisleirillä

Uusi arvio: Noin viidesosa konfliktialueilla elävistä kärsii mielenterveysongelmista

Maailman terveysjärjestön mukaan konfliktialueilla on psyykkisiä ongelmia enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Hyvä uutinen on, että kriisi voi olla mahdollisuus parantaa mielenterveyspalveluita.
Nainen kaakaopapujen äärellä

Ghana ja Norsunluurannikko määrittelivät ensimmäistä kertaa kaakaolle pohjahinnan – Päätöksestä toivotaan helpotusta köyhille viljelijöille

Ghana ja Norsunluurannikko ilmoittivat, etteivät myy kaakaopapuja kansainvälisille yrityksille, ellei pohjahinnasta päästä sopuun.
Kolme naista aavikolla pakolaisleirillä

Humanitaarinen apu ei ole feminististä – Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen käytetään vain 0,12 prosenttia avusta, kertoo raportti

Yhdysvaltalaisen avustusjärjestön IRC:n mukaan avustusjärjestö ei voi menestyä, ellei se puutu vallan epätasa-arvoiseen jakautumiseen myös oman organisaation sisällä.

Luetuimmat