Satoja ay-aktiiveja pidätettiin viime vuonna | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Satoja ay-aktiiveja pidätettiin viime vuonna

Suomi on ay-liikkeen ammattijärjestön luokituksessa ay-oikeuksien kärkimaa.

Viime vuonna pidätettiin laittomasti yli 600 ay-aktiivia ja 1 951 kohtasi väkivaltaa. Pahimmissa maissa ay-aktivisteja myös tapettiin, ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC kertoo tuoreessa ay-indeksissään.

Indeksi perustuu järjestön keräämiin tietoihin työntekijöiden oikeuksien loukkauksista. Se jakaa 139 maata kuuteen luokkaan sen perusteella, miten systemaattisia työntekijöiden oikeuksien loukkaukset ovat. Pahimmissa maissa, kuten Bangladeshissa, Valko-Venäjällä, Kreikassa, Qatarissa ja Kolumbiassa, oikeuksia ei ole käytännössä lainkaan.

ITUC kritisoi esimerkiksi Kreikkaa siitä, että hallitus on käyttänyt pidätysuhkaa ja hätätilalakia lakkojen lopettamiseen. Kolumbiassa taas tapettiin viime vuonna 26 ay-aktivistia, enemmän kuin missään muualla.

Yhteensä 37 maata antoi sakkoja tai vankeutta lakkoilusta viime vuonna, ja ainakin 87 maassa tietyntyyppisiltä työntekijöiltä lakot on kielletty, ITUC kertoo.

Suomi ja muut Pohjoismaat kuuluvat indeksissä parhaaseen luokkaan, jossa ay-oikeuksien loukkauksia tapahtuu epäsäännöllisesti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia