Salvadorin jengisodan tulitauko rakoilee | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Salvadorin jengisodan tulitauko rakoilee

Juuri päättyneen presidentinvaalitaistelun aikana hallitus vetäytyi fasilitoijan roolista, sanovat rauhanvälittäjät.

(IPS) -- Keskiamerikkalaisen El Salvadorin rauha vaikutusvaltaisten rikollisjengien kanssa rakoilee.

Helmikuusta lähtien henkirikosten määrä 6,2 miljoonan asukkaan maassa on noussut keskimäärin kymmeneen päivässä. Vuoden 2012 tulitaukosopimuksen jälkeen luku oli pudonnut viiteen aiemmasta 14:stä.

El Salvadorin rikollisjengeillä arvellaan olevan jopa 60 000 jäsentä. Tärkeimmät ryhmät, Mara Salvatrucha ja Barrio 18, hyväksyivät keväällä 2012 sopimuksen, jossa ne lupasivat lopettaa keskinäiset kahinoinnit sekä hyökkäykset siviilejä, poliisia ja armeijaa vastaan.

Maata vuodesta 2009 johtanut vasemmistohallitus lupasi puolestaan siirtää jengien johtajia erityisvankiloista mukavampiin oloihin ja salli omaisten vierailut.

El Salvadorissa pidettiin maaliskuussa presidentinvaalit, joissa vasemmisto säilytti valta-asemansa. Kesäkuun alussa presidentiksi nouseva entinen varapresidentti Salvador Sánchez Cerén on luvannut soveltaa rikollisiin "älykästä kättä". Maata vuoteen 2009 johtanut oikeisto käytti "kovaa kättä" heikoin tuloksin.

Tulitaukoneuvotteluissa välittäjänä toiminut Raúl Mijango arvioi sopimuksen säröilyn johtuvan siitä, että presidentinvaalitaistelun aikana hallitus vetäytyi fasilitoijan roolista. Sen ansiosta vangitut jengijohtajat olivat voineet pitää yhteyttä kannattajiinsa ja antaa näille ohjeita.

Lisäksi poliisi kovensi otteitaan, jotta kansalle syntyisi mielikuva, että tilanne on hallinnassa.

Hallitus sanoo väkivallan kasvun johtuvan sisäisestä taistelusta Barrio 18 -jengissä. Jengit kiistävät väitteen ja vakuuttavat, että tulitauko on voimassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia