Saavatko naiset lisää valtaa? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Saavatko naiset lisää valtaa?

YK:n pääsihteeriksi on ehdolla kosolti vakavasti otettavia pääsihteeriehdokkaita, ja samaan aikaan Yhdysvaltoihinkin toivotaan naispresidenttiä.

(IPS) -- Kun Ban Ki-moonin kausi YK:n pääsihteerinä päättyy tämän vuoden lopussa, hänen seuraajansa voi olla nainen. Monen mielestä on korkea aika avata naisten kausi 70-vuotiaan maailmanjärjestön johdossa, ja ehdolla on kosolti vakavasti otettavia naisehdokkaita.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa uumoillaan Hillary Clintonista maan historian ensimmäistä naispresidenttiä. Sukupuolten tasa-arvon kannattajat visioivatkin jo innoissaan uutta naisjohtoista maailmaa.

"Naisjohtajat maailman avainpaikoilla voisivat oikeasti muuttaa naisten ja tyttöjen todellisuutta kaikkialla maailmassa", uskoo YK:n naisjärjestön johtaja Lakshmi Puri, joka on myös maailmanjärjestön toiseksi korkein virkailija eli apulaispääsihteeri.

Jäitä hattuun, toppuuttelee kuitenkin Center on International Cooperation -laitoksen tutkija Karin Landgren. Hän julkisti joulukuussa raportin, jonka mukaan vuoden 2015 tammikuun alun ja joulukuun 15. päivän välillä YK:n osastopäälliköiksi eli alipääsihteerien virkoihin nimitettiin 22 miestä ja 2 naista.

Peräti kuusi naispuolista alipääsihteeriä vaihdettiin viime vuonna miehiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia