Uutiset

Säästötoimet lisänneet nälkää Britanniassa

Asiantuntijat varoittavat kehittyneiden maiden kasvavasta pienituloisten joukosta, joilla ei ole varaa riittävään ravintoon.

Talouskriisi on lisännyt rajusti köyhien ja nälkäisten määrää Britanniassa viime vuosina, sanovat maan hyväntekeväisyysjärjestöt. Järjestöjen mukaan tiukkojen säästötoimien ja budjettileikkausten takia sadoillatuhansilla pienituloisilla ei pian ole varaa riittävään ja terveelliseen ruokaan.

Vaarana onkin, että Britannia ei pian pysty täyttämään kansainvälisiä YK:n yleissopimuksen velvoitteita ruuan, vaatteiden ja asumisen vähimmäisvaatimuksista. Samalla pienituloisten perheiden köyhyys tulee kärjistymään entisestään, mikäli suunnitellut sosiaalietuuksien leikkaukset tulevat huhtikuussa voimaan, järjestöt sanovat.

"Tämä on ensimmäinen kerta kun Britannia, joka on kehittynyt maa ja maailman seitsemänneksi rikkain valtio maailmassa, ei pysty varmistamaan työtä tekevälle väestölleen ravintoa, vaatteita ja kattoa pään päälle", sanoo Just Fair hyväntekeväisyysjärjestön puheenjohtaja Jamie Burton.

Britanniassa köyhyyden kasvua seuraavien hyväntekeväisyysjärjestöjen muodostama yhteenliittymä on tutkinut mahdollisuutta käynnistää tilanteesta virallinen YK-selvitys.

Myös Lontoossa vieraillut YK:n asiantuntija Oliver de Shutter sanoi YK:n harkitsevat selvityksen tekemistä. Shutter oli Lontoossa puhumassa kehittyneiden maiden ruokaan liittyvästä epävarmuudesta. Teema nousi esille YK:n viime vuonna julkaisemassa raportissa, jossa nostettiin esille Kanadan kasvava köyhien väestönosa.

Talouskriisin seurauksia kansalaisoikeudetsyrjäytyminenavustustyökansalaisyhteiskuntaravinto/aliravitsemus Iso-Britannia

Lue myös

Pino Argentiina pesoja

Kehitysmaissa on meneillään kolmas suuri velkakriisi

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi saatiin katkaistua määrällisen kevennyksen ohjelmilla. Kehitysmaissa on kuitenkin käynnissä laaja velkakriisi, joka on suoraa seurausta finanssikriisin pelastustoimenpiteistä, kirjoittaa Suomen Attacin puheenjohtaja Omar El-Begawy.
Vihanneksia

Tutkimusraportti: Solidaarisuustalous leviää Euroopassa ja maailmalla

Eurooppalaisselvityksessä mukana olleen Eetti ry:n mukaan inhimillisiä ja ympäristöllisiä arvoja korostava solidaarisuustalous on yksi vastaus kapitalistisen talousjärjestelmän kriisiin.

Keskiluokan kasvu tyrehtyy idässä

Muun muassa raaka-aineiden hintojen lasku ja Euroopan ja Venäjän heikko talouskehitys hidastaa keskiluokkaistumista. 

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mielenosoittaja ja kyltti, jossa lukee Open the borders.

Kreikka pakottaa yhä laittomasti turvapaikanhakijoita takaisin Turkkiin – Väkivaltainen kohtelu voi täyttää jopa kidutuksen tunnusmerkit, sanovat ihmisoikeusasiantuntijat

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on löytänyt uusia todisteita siitä, että Kreikka pakottaa siirtolaisia takaisin Turkkiin antamatta näille mahdollisuutta hakea turvapaikkaa. Samoja käytäntöjä on löydetty myös muualta Euroopasta. Järjestöt peräänkuuluttavat EU:lta toimia, sillä pohjimmiltaan sen siirtolaispolitiikka on ongelman taustalla.
Kyltti, jossa lukee Make eocide an international crime now.

Kansainvälinen asianajajatiimi loi ensimmäistä kertaa ”luonnontuhonnan” määritelmän – Tavoitteena määritellä ympäristötuho kansainvälisen tason rikokseksi

Kansainvälinen kampanja vaatii, että kansainvälinen rikostuomioistuin alkaisi tutkia kansanmurhien ja muiden vakavien rikosten lisäksi myös ympäristötuhoa. Nyt kampanjan lakitiimi on saanut valmiiksi ympäristötuhon määritelmän.
Traktori pellolla, taustalla kylä.

Tutkijat: Euroopan voisi ruokkia luomuviljelyllä vuonna 2050

Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäristön huomioiva viljely on mahdollista, mutta se vaatii monenlaisia muutoksia, muun muassa eläinperäisten tuotteiden käytön vähentämistä.
Kahta nuorta naista esittävä seinämaalaus korkean talon seinässä.

Ensi viikolla järjestetään suurin feministinen kokoontuminen neljännesvuosisataan – Tavoitteena tasa-arvon takapakin estäminen

YK:n tasa-arvojärjestön, Meksikon ja Ranskan johtama Generation Equality -foorumi aloittaa viisivuotisen kampanjan, jonka tavoitteena on edistää sukupuolten tasa-arvoa muun muassa teknologia-alalla. Se on osittain vastareaktio populistiselle voimille, jotka ovat viime vuosina haastaneet tasa-arvoa, kertoo ulkoministeriön tasa-arvosuurlähettiläs Katri Viinikka.
Iranin lippuja

Kovaa kritiikkiä Iranin uudelle presidentille – Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Ebrahim Raisi oli mukana vuoden 1988 joukkoteloituksissa

Iranissa tapettiin tuhansia poliittisia vankeja vuonna 1988. Uutta presidenttiä on epäilty osallisuudesta tapahtumiin, mutta ketään ei ole rangaistu.

Tuoreimmat

Kansainvälinen asianajajatiimi loi ensimmäistä kertaa ”luonnontuhonnan” määritelmän – Tavoitteena määritellä ympäristötuho kansainvälisen tason rikokseksi
Kreikka pakottaa yhä laittomasti turvapaikanhakijoita takaisin Turkkiin – Väkivaltainen kohtelu voi täyttää jopa kidutuksen tunnusmerkit, sanovat ihmisoikeusasiantuntijat
Tutkijat: Euroopan voisi ruokkia luomuviljelyllä vuonna 2050
Ensi viikolla järjestetään suurin feministinen kokoontuminen neljännesvuosisataan – Tavoitteena tasa-arvon takapakin estäminen
Kovaa kritiikkiä Iranin uudelle presidentille – Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Ebrahim Raisi oli mukana vuoden 1988 joukkoteloituksissa
Energian kalleus edistää metsätuhoa Zimbabwessa – Halvan sähkön puutteessa turvaudutaan puuhiileen
Globaali ruokajärjestelmä tuottaa nälkäisiä ja uhkaa planeetan kantokykyä – Systeemin pitää muuttua, ja siihen voi vaikuttaa myös Suomi, summaa tuore raportti
Kuivuus voi olla seuraava pandemia, varoittaa YK-raportti – Ilmastonmuutos altistaa lisää useimpien maiden kuivuusriskiä lähivuosikymmeninä
Köyhyys on poliittista – Matti Kohosen missiona on taistella eriarvoisuutta vastaan talouspolitiikan keinoin
Lämpenevä merivesi tuhoaa koralleja El Salvadorissa ja vie samalla elinkeinon kalastajilta – ”Vesi on niin kuumaa, että se näyttää jo keitolta”

Luetuimmat

Suomen uudessa kehityspolitiikan selonteossa on hienoja periaatteita, mutta konkretia puuttuu, kritisoivat järjestöt – ”Voi jäädä rammaksi ankaksi”
Maailman piti päästä eroon lapsityöstä, mutta kehitys on kääntynyt jyrkkään alamäkeen – ”Intiassa kestää ainakin kymmenen vuotta päästä pandemiaa edeltävään tilanteeseen”
Kuivuus voi olla seuraava pandemia, varoittaa YK-raportti – Ilmastonmuutos altistaa lisää useimpien maiden kuivuusriskiä lähivuosikymmeninä
”Suomalaisten ei pitäisi ottaa demokratiaa itsestäänselvyytenä”, vetoaa kansalaisaktivismin veteraani Maina Kiai, joka seuraa huolestuneena koronan vaikutuksia ihmisoikeuksiin
Köyhyys on poliittista – Matti Kohosen missiona on taistella eriarvoisuutta vastaan talouspolitiikan keinoin
Kreikka pakottaa yhä laittomasti turvapaikanhakijoita takaisin Turkkiin – Väkivaltainen kohtelu voi täyttää jopa kidutuksen tunnusmerkit, sanovat ihmisoikeusasiantuntijat
Suomi on tuoreen selvityksen mukaan kestävän kehityksen kärkimaa – Koronapandemia käänsi globaalit trendit kuitenkin laskusuuntaan
Vuoden maailmanparantaja -palkinto vammaistyötä tukevalle Abilis-säätiölle – Pandemia teki järjestön tuesta aiempaakin kysytympää
Maailmassa on yhä vireillä 432 hiilikaivosprojektia, vaikka hiilestä pitäisi luopua, paljastaa tuore selvitys – aktiivisimpia Kiina ja Australia
Ensi viikolla järjestetään suurin feministinen kokoontuminen neljännesvuosisataan – Tavoitteena tasa-arvon takapakin estäminen