Ruotsi saattaa tunnustaa Länsi-Saharan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ruotsi saattaa tunnustaa Länsi-Saharan

Ruotsin valtiopäivien enemmistö tukee vasemmistopuolueen esitystä tunnustaa Marokon miehittämän alueen itsenäisyys.

Ruotsi saattaa tunnustaa Marokon vuosikymmeniä miehittämän Länsi-Saharan itsenäiseksi valtioksi.

Esitys nytkähti eteenpäin viime torstaina, kun valtiopäivien ulkoasiainvaliokunta päätti esittää hallitukselle alueen itsenäisyyden tunnustamista. Päätös syntyi oikeistopopulistisen Ruotsidemokraattien asetuttua tukemaan Vasemmistopuolueen esitystä.

Koska esityksen kannalla ovat lisäksi sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue, valtiopäivien enemmistö tukee Länsi-Saharan tunnustamista.

Valtiopäivien myönteinen päätös ei kuitenkaan välttämättä tarkoita asian etenemistä, sillä hallituspuolueet vastustavat tunnustamista. Näin ollen hallitus voi olla panematta päätöstä toimeen, kertoo Kansan Uutiset.

Lehden mukaan Ruotsidemokraatit piti aiemmin tunnustamisen edellytyksenä kansanäänestyksen järjestämistä Länsi-Saharan alueella. Puolue muutti kuitenkin kantaansa, koska Marokko ei ole osoittanut halukkuutta sallia äänestystä alueella, jota se pitää osanaan.

Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa sen irtauduttua Espanjan vallan alta vuonna 1975. Länsimaita ja YK:ta on moitittu selän kääntämisestä Länsi-Saharalle, jossa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä ja alueen ihmisoikeustilanne on heikko.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia