Ruotsi ja Norja helpottavat kehitysmaiden velkoja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ruotsi ja Norja helpottavat kehitysmaiden velkoja

Ruotsi antaa anteeksi kehitysmaiden velkoja, Norja taas tarkastelee velkavaateidensa laillisuutta.

Ruotsin hallitus on päättänyt antaa anteeksi kaikki Togon ja Kongon demokraattisen tasavallan velat.

Velkojen anteeksi antaminen on osa kansainvälistä, raskaasti velkaantuneiden köyhien maiden HIPC-aloitetta. Vuonna 1996 aloitetun kansainvälisen ohjelman tavoitteena on saavuttaa siedettävä velkataso pahimmin velkaantuneissa köyhimmissä maissa. Ohjelmassa on mukana noin 40 velkaantunutta maata.

Ruotsin päätös tarkoittaa, että Togo saa velkojaan anteeksi noin 6,6 miljoonan euron arvosta ja Kongo 111 miljoonan euron arvosta.

Norjan maksuvaatimukset syyniin

Myös Norja aikoo kunnostautua kehitysmaiden velkaongelman ratkaisussa. Maa on aloittamassa kehitysmaille antamiensa velkojen laillisuuden arvioinnin. Näin Norjasta tulee ensimmäinen maa, joka sitoutuu arvioimaan itse antamiensa velkojen laillisuutta, sillä aiemmin velkoja on arvioitu vain velansaajamaissa.

Vuonna 2006 Norja perui velkoja useilta kehitysmailta, jotka olivat jääneet velkaa norjalaisten laivojen vientiin liittyvän, 1970- ja 1980-luvuilla toteutetun ohjelman seurauksena. Ohjelma epäonnistui, ja Norja myönsi vastuunsa veloista.

Viime vuonna Norjaa kuitenkin kritisoitiin Indonesian velkojen perimisestä. Laittomien velkojen perumisen puolesta kampanjoivan Norjan SLUG-verkoston mukaan Indonesia maksaa yhä Norjalle voimalaitoksesta, joka ei koskaan valmistunut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia