Ruoka loppumassa Jordanian rajalla jumissa olevilta syyrialaisilta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ruoka loppumassa Jordanian rajalla jumissa olevilta syyrialaisilta

Yli 70 000 ihmiselle ei ole saatu juuri lainkaan apua kahteen kuukauteen. Amnesty Internationalin julkaisemissa uusissa satelliittikuvissa näkyy hautapaikkoja.

Yli 70 000 Syyriasta tulevaa turvapaikanhakijaa on yhä jumissa Jordanian ja Syyrian raja-alueella autiomaassa käytännössä ilman humanitaarista apua. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ihmisiltä on loppumassa ruoka ja taudit ovat leviämässä. Järjestön tänään julkaisemissa uusissa satelliittikuvissa alueella näkyy kymmeniä hautapaikkoja.

"Heidän epätoivoiset olosuhteensa ja kärsimyksensä ovat seurausta maailman epäonnistumisesta vastauksessaan pakolaistilanteeseen. Muun maailman kyvyttömyys osallistua vastuunjakoon on ajanut Syyrian naapurimaat sulkemaan rajansa uusilta pakolaisilta", Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio kritisoi järjestön tiedotteessa.

Rajavyöhykkeelle päästettiin rajoitetusti humanitaarista apua jo aiemmin, mutta Jordanian viranomaiset sulkivat keskeiset rajanylityspaikat käytännössä kokonaan kesäkuussa, kun rajalla tehtiin terrori-isku. Samalla syyrialaiset jäivät ei kenenkään maalle jumiin ilman apua. Sen jälkeen YK-järjestöt ovat päässeet toimittamaan apua alueelle vain kerran elokuun alussa. Suurin osa turvapaikanhakijoista on naisia ja lapsia.

"Humanitaarinen tilanne on erittäin paha, erityisesti lasten tilanne on hirveä. Meillä on juomavettä, muttei juurikaan ruokaa tai maitoa", kuvaili rajavyöhykkeellä viisi kuukautta viettänyt Abu Muhammed Amnestylle.

Amnestyn mukaan ihmisiä on kuollut hoidettavissa oleviin sairauksiin. Heikko hygienia ja sanitaatio ovat johtaneet hepatiitin leviämiseen leirillä, ja ainakin yhdeksän ihmisen arvellaan kuolleen synnytykseen kesäkuun lopun jälkeen. Järjestö muistuttaa, ettei pelkkä avun toimittaminen kuitenkaan ratkaise tilannetta, vaan Jordanian pitäisi tarjota suojaa sotaa ja vainoa pakeneville.

Jordaniassa on rekisteröity lähes 660 000 syyrialaispakolaista, mutta maan omien tietojen mukaan pakolaisia on yli miljoona.

YK:n humanitaarisen avun pääkoordinaattori Stephen O'Brien vieraili Jordaniassa syyskuun alussa. Hän kertoi lentäneensä helikopterilla alueen yli ja keskustelleensa viranomaisten kanssa ratkaisusta ongelmaan. Ensi viikolla kansainvälisen yhteisön on myös määrä keskustella pakolaistilanteesta New Yorkissa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet, että kokouksessa annettaisiin konkreettisia lupauksia pakolaisten auttamiseksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia