Romanileirien häädöt jatkuvat Ranskassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Romanileirien häädöt jatkuvat Ranskassa

Poliisi hääti 150 romania Pariisin lähellä sijainneesta leiristä, jolla osa oli asunut jopa kolme vuotta, kertoo Amnesty International.

Romanien häädöt saivat jatkoa Ranskassa viime viikolla, kun poliisi purki 150 henkeä asuttaneen leirin Bobignyssa Pariisin lähellä. Häädettyjen joukossa oli noin 60 lasta, raportoi Amnesty International.

Nyt tapahtunut oli jatkoa aikaisemmille Pariisin ympäristön häädöille. Bobignyn häätö toimeenpantiin siitä huolimatta, että viranomaisia on ohjeistettu ensisijaisesti etsimään hätämajoitus leireissä eläville romaneille, huomauttaa Amnesty.

Järjestön Ranskan romanihäätöjä käsittelevän raportin mukaan viime vuoden ja tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana häätöjä on tehty 158 ja häädettyjen määrä on lähes 17 000.

Amnestyn tutkijat olivat todistamassa poliisien saapumista aikaisin aamulla ja sitä seurannutta väkivaltaista asumusten purkua. Osa perheistä oli asunut leirillä jopa kolme vuotta ja yhdelle Bobignyssä asuneelle kahdeksanhenkiselle perheelle häätö oli jo viides perheen kokema.

Alueella, jolle romanit olivat Bobignyssä leiriytyneet, on Amnestyn mukaan kolme omistajaa. Häätömääräys koski kahden omistajan maille leiriytyneitä, mutta tästä huolimatta kaikki alueelle leiriytyneet häädettiin.

Amnestyn mukaan häädöstä ei annettu minkäänlaista ennakkoilmoitusta.

"Ranskan tulisi lopettaa häädöt ja kunnioittaa ihmisoikeuksia", totesi häätöä todistamassa ollut Amnesty Internationalin Ranskan tutkija Marion Cadier.

Lisää uusi kommentti