Rauhanpalkinto lukiolaisten nöyryytysperinteen uudistajalle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rauhanpalkinto lukiolaisten nöyryytysperinteen uudistajalle

Suomen Kristillinen Rauhanliike on antanut vuoden 2013 rauhanpalkinnon Porlammin lukiolle ja Kirsi Nurkkalalle.

Suomen Kristillinen Rauhanliike on antanut vuoden 2013 rauhanpalkintonsa Porlammin lukiolle ja sen opettajalle Kirsi Nurkkalalle. Palkinto tuli Nurkkalan kehittämästä vaihtoehdosta nöyryyttäville lukion ykkösluokkalaisten kastajaisille.

Porlammin lukiossa kastajaiset korvattiin ryhmäytymispäivällä viime syyskuussa. Ryhmäytymispäivään kuului muun muassa ruoanlaittoa ja mukavaa yhdessäoloa.

SKR korostaa palkintoperusteissaan lasten ja nuorten yhteisöllisyyden kehittämistä, eikä hyväksy nöyryyttämistä kouluissa. Samalla järjestön mukaan Suomessa ja muualla tapahtuvaa kouluväkivaltaa ja kouluampumisia tulisi ehkäistä. Positiivinen yhdessä tekeminen onkin SKR:n mukaan esimerkillinen tapa ehkäistä väkivaltaisia perinteitä ja osa rauhallisemman maailman aikaansaamista.

Rauhanpalkinto myönnettiin tänä vuonna 31. kerran kirkkojen kansainvälisenä rauhanpäivänä 1. tammikuuta. Vuodesta 1982 jaetun palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja Somalian rauhanprosessiin osallistunut Mahdi Abdile.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia