Rauhanaktivisti: Syyrialaiset tarvitsevat tukea rauhan palauttamiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rauhanaktivisti: Syyrialaiset tarvitsevat tukea rauhan palauttamiseksi

Kansainvälisen yhteisön tulisi puuttua asetoimituksiin ja väkivaltaa lietsovien joukkojen avustamiseen Syyriassa, sanoo rauhanaktivisti Omar Abdulaziz Hallaj.

Perinteinen sotapropaganda pitää usein yllä mielikuvaa, että rauha on mahdoton, mutta juuri tämän kaavamaisuuden purkamiseksi tulisi tehdä kovasti töitä, sanoo Suomessa vierailleen Syyria Initiative -aloitteen johtaja ja rauhanaktivisti Omar Abdulaziz Hallaj.

"Sodan keskellä elävät kansalaiset tarvitsevat ennen kaikkea uskoa siihen, että rauha on kaikista vaikeuksista huolimatta mahdollinen. Ilman uskoa ja toivoa, ei voi syntyä rauhaa", hän jatkaa.

"Valitettavasti kansainvälinen yhteisö on rauhansovittelun sijaan ennemminkin lietsonut konfliktia eri osapuolten välillä."

Syyrian rauhanneuvottelut Genevessä päättyivät helmikuussa tuloksettomina. Neljättä vuotta jatkuva verinen sisällissota on vaatinut jo noin 150 000 ihmisen hengen ja ajanut yli 2,5 miljoonaa ihmistä pakolaisiksi.

Kansainvälisen yhteisön vetämien rauhanneuvotteluiden lisäksi tarvitaan paljon monitahoisempaa kansallista keskustelua ja paikallista rauhanvälitystyötä", Hallaj sanoo.

Katse tulisi Hallajin mielestä suunnata kohti kansalaisyhteiskuntaa.

"Syyrian sisällä tulisi käydä neuvotteluja monella tasolla, sillä myös sodan syyt ovat monitahoiset. Sotaa ei käydä ainoastaan keskusvallan keskittymistä ja korruptiota vastaan tai eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välillä, vaan jakolinjoja ovat luoneet myös maaseudun ja urbaanin seutujen väliset kiistat ja taloudellinen eriarvoisuus. Lisäksi jakolinjat elävät ja muuttuvat koko ajan ja on vaikeaa pysyä niistä edes kartalla."

Kansalaisyhteiskunta oli Hallajin mukaan jo ennen sodan syttymistä heikko, joten sitä tulisi vahvistaa.

"Täytyy kuitenkin muistaa, että Syyriassa on myös paljon toimijoita, jotka pyrkivät edistämään rauhaa ja dialogia sodan eri osapuolten välillä. Juuri näiden ihmisten tulisi löytää toisensa ja vahvistaa uskoa siihen, ettei rauhantyö ei ole mahdotonta", hän jatkaa.

Hallajin johtama Syria Initiative perustettiin viime vuoden lopulla vastaamaan juuri tähän tarpeeseen. Se on maassa työskenteleviä rauhantoimijoita yhteen kokoava verkosto, joka pyrkii luomaan siltoja eri osapuolten välille yhteistyön helpottamiseksi ja ruohonjuuritason rauhanrakenteiden luomiseksi.

"On tärkeää, että nämä toimijat huomaavat, etteivät he tee työtään yksin."

Muiden onnistumisista voi oppia

Hallaj vieraili Suomessa viime viikolla järjestetyssä Rauhanvälityksen -konferenssissa, joka keräsi asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Kokouksessa pohdittiin kansallisen dialogin mahdollisuuksia sisäisten konfliktien ratkaisemisessa.

"Kokouksen tärkein anti oli huomata, että maailmassa on monta maata, jotka ovat käyneet läpi saman tyyppisen prosessin", Hallaj kommentoi.

"Monet syyrialaiset elävät siinä uskossa, että kriisimme on ainutkertainen. Tärkeintä olisi kuitenkin huomata, ettemme ole yksin. Onnistuneet rauhanprosessit muualla valavat uskoa siihen, että rauha on aikanaan mahdollinen myös Syyriassa. Voimme oppia niistä ja käyttää samoja työkaluja, jotka ovat toimineet jossain muualla."

Kansainvälisen yhteisön roolia ei tule unohtaa

Hallaj vaatii myös kansainväliseltä yhteisöltä voimakkaampia painostuskeinoja.

"On selvää, etteivät moraaliset argumentit riitä, vaan tarvitaan järeämpiä keinoja. Esimerkiksi aseiden virta ja väkivaltaa lietsovien joukkojen avustaminen tulisi kyetä estämään."

Hän myös katsoo, että suurvaltojen tulisi haudata omat etuintressinsä.

"Syyrian kriisi on jo tarpeeksi monimutkainen ilman näitä lisämausteita. Valitettavasti kansainvälinen yhteisö on rauhansovittelun sijaan ennemminkin lietsonut konfliktia eri osapuolten välillä."

Hallaj muistuttaa, että globaalissa maailmassa paikallisilla kriiseillä on usein kauaskantoisia vaikutuksia, jotka ulottuvat pitkälti yhden maan rajojen ulkopuolelle. Taloudellisten haasteiden ja pakolaisuuden lisäksi esimerkiksi radikaalien siipien verkostot saattavat levitä laajalle.

"Väkivaltaisten joukkojen radikalisoituminen ei useinkaan pysy yhden valtion rajojen sisällä. Jo nyt on nähtävissä, miten nämä verkostot ulottuvat jopa Eurooppaan asti ja miten ne ovat aktivoituneet kriisin myötä."

Siksi länsivaltojen ei tulisi sulkea silmiä kriiseiltä, jotka tapahtuvat "jossain kaukana", hän sanoo.

Omar Abdulhaziz Hallaj vieraili Suomessa Lähetysseuran kutsumana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia