Raportti: Vain kolme maata edistää Pariisin sopimuksen tavoitteita EU-neuvotteluissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Vain kolme maata edistää Pariisin sopimuksen tavoitteita EU-neuvotteluissa

EU:ssa neuvotellaan parhaillaan ilmastotoimiin liittyvästä lainsäädännöstä. Järjestöverkosto Carbon Market Watch antaa kritiikkiä melkein kaikille jäsenmaille turhien porsaanreikien etsimisestä.

EU:n jäsenmaista vain Ruotsi, Saksa ja Ranska toimivat edes joten kuten Pariisin ilmastosopimuksen edistämiseksi, kun EU neuvottelee ilmastotoimiin liittyvästä lainsäädännöstä, sanoo kansainvälinen järjestöverkosto Carbon Market Watch tuoreessa selvityksessään.

Verkoston mukaan monet muut maat, myös Suomi, yrittävät lisätä lainsäädäntöön erilaisia porsaanreikiä.

EU:ssa neuvotellaan parhaillaan taakanjakolainsäädännöstä, joka kattaa noin 60 prosenttia EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Se asettaa sitovat kansalliset päästötavoitteet vuosille 2021–2030 esimerkiksi liikenteen, rakentamisen, maatalouden ja jätteen osalta. 

Carbon Market Watch tarkasteli neuvotteluita käyvien jäsenmaiden kantoja muun muassa siitä näkökulmasta, mitä vuotta ne ehdottavat vertailukohdaksi, kun päästövähennystavoitteita asetetaan, pyrkivätkö ne hyödyntämään maankäyttöön liittyviä porsaanreikiä ja ovatko niiden tavoitteet ylipäätään linjassa Pariisin sopimuksen kanssa.

Raportti kehuu eniten Ruotsia, joka aikoo vähentää päästöjä enemmän kuin komission ehdottamat 40 prosenttia. Saksa ja Ranska saavat arvosanan kohtuullinen. Puola, Italia, Espanja ja Tšekki taas pyrkivät heikentämään komission ehdotusta toimen näin Euroopan toimia vastaan Pariisin sopimuksen noudattamiseksi.

Kritiikkiä saavat myös Itävalta ja Suomi, jotka raportin mukaan pyrkivät hyödyntämään liikaa metsiä kasvihuonekaasupäästöjen kompensoijana. Suomi on raportissa sijalla 11 ja se saa luokituksen "huono".

EU-komissio julkisti viime kesänä ehdotuksensa kansallisiksi päästövähennystavoitteiksi. Siinä Suomen tavoitteeksi tuli 39 prosenttia, mitä on pidetty kovana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia