Raportti: Rikkaat maat haluavat eroon likaisesta energiasta mutta rahoittavat sitä Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Rikkaat maat haluavat eroon likaisesta energiasta mutta rahoittavat sitä Afrikassa

Etenkin Kiinaa ja Maailmanpankkia syytetään fossiilisten polttoaineiden hankkeiden tukemisesta.

Öljyinfrastruktuuria Angolassa

Angola on yksi eniten fossiilisen energian investointeja saavista Afrikan maista, käy ilmi tuoreesta raportista. Kuva vuodelta 2014. Kuva: jbdodane / Flickr.com / CC BY-NC 2.0.

Rikkaiden maiden kehitysrahoitusyhtiöt pumppaavat vuosittain miljardeja dollareita fossiilisen energian hankkeisiin Afrikassa, selviää Oil Change International -järjestön tuoreesta raportista (pdf).

Selvityksen mukaan vuosina 2014–2016 lähes 60 prosenttia Afrikkaan suuntautuvista energiainvestoinneista meni fossiiliseen energiaan, puhtaan energian projekteihin taas vain 18 prosenttia.

Alle kaksi prosenttia rahoituksesta käytettiin hajautettuihin uusiutuvan energian ratkaisuihin, vaikka niillä voisi olla paljon suurempi rooli sähkön toimittamisessa esimerkiksi koteihin, terveyskeskuksiin, kouluihin ja pienyrityksiin, tutkimuksessa todetaan. Hajautetun energian ratkaisuilla tarkoitetaan esimerkiksi varsinaisen sähköverkon ulkopuolista aurinkovoimaa.

Raportissa tarkastellaan vauraiden maiden kehitystoimijoita, vientiluottoyhtiöitä ja suuria kehityspankkeja. Ne ohjasivat tutkimuksen mukaan Afrikan energiaprojekteihin kahdenvälistä rahoitusta vuosina 2014–2016 noin 20 miljardia dollaria (17 miljardia euroa) vuodessa. Summasta 11,7 miljardia dollaria (10 miljardia euroa) meni fossiilisen energian projekteihin. Suomalaisia toimijoita ei ollut mukana tarkastelussa.

Eniten fossiiliseen energiaan investoivat Kiina, Maailmanpankki ja Saksa. Fossiilisen energian investointeja saivat eniten Egypti ja Angola ja puhtaan energian investointeja Etelä-Afrikka ja Kenia.

Oil Change International on yhdysvaltalainen järjestö, joka pyrkii tuomaan esiin fossiilisten polttoaineiden todelliset kustannukset. Se kritisoi sitä, että monien maiden rahoitusinstituutiot tukevat fossiilisen energian projekteja Afrikassa, vaikka maat itse ovat luopumassa fossiilisista polttoaineista. Suuri osa rahoituksesta tukeekin rahoittajien kaupallisia intressejä, raportissa todetaan.

”Kun päätetään Afrikan energiahankkeista, tärkeimmän kysymyksen pitäisi olla: onko tämä hanke pitkällä aikavälillä ihmisten parhaaksi? Hallitusten pitäisi parantaa sopimusten, rahoitusehtojen ja energiasuunnittelun läpinäkyvyyttä ja käydä merkityksellisempää vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa tähän kysymykseen vastaamiseksi”, sanoo järjestön vanhempi neuvonantaja Thuli Makama tiedotteessa.

The Guardian-lehden mukaan Maailmanpankki on jo kiistänyt Oil Change Internationalin tutkimuksen tiedot ja kritisoinut sen metodeja. Se muistuttaa rahoittaneensa 25 prosenttia kehitysmaiden pienaurinkovoimaloista. Maailmanpankki on myös ilmoittanut luopuvansa öljyn ja kaasun etsinnän ja porauksen tukemisesta lähivuosina.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia