Raportti: Raha auttaa kriiseissä tavaraa paremmin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Raha auttaa kriiseissä tavaraa paremmin

Asiantuntijapaneelin mukaan humanitaarinen apu pitäisi toimittaa ruoka-apupakettien sijasta rahana. Se lisäisi tehokkuutta ja piristäisi paikallisia markkinoita.

Humanitaarinen apu toimisi paremmin ja tavoittaisi suuremman määrän ihmisiä, jos se toimitettaisiin avunsaajille rahana fyysisten apupakettien sijasta, sanoo kansainvälinen asiantuntijapaneeli tuoreessa raportissaan.

Kehitystutkimuslaitosten Center for Global Developmentin ja Overseas Development Instiuten julkistamassa raportissa vedetään yhteen yli 200 aiheesta tehdyn tutkimuksen tuloksia. Sen mukaan avun antaminen rahana mieluiten elektronisessa muodossa, kuten maksukortteina, antaa avunsaajille paremman mahdollisuuden hallita omaa elämäänsä. Se piristää myös paikallisia markkinoita ja tekee avun perille saamisen seuraamisesta helpompaa.

Raportin mukaan rahan antaminen tavaran sijasta on jo lisääntynyt, mutta se on yhä liian vähäistä. Vuonna 2004 sen osuus humanitaarisesta avusta oli alle prosentin, nykyisin noin kuusi prosenttia. Esimerkiksi Libanonissa yli miljoona pakolaista käyttää nykyisin älykorttikuponkeja ostaakseen paikallisista kaupoista tarvitsemansa. Tutkimuksissa on havaittu, että raha-apu toimii, ja ihmiset myös yleensä käyttävät sen järkevästi, raportissa kerrotaan.

Rahan toimittaminen on myös halvempaa. Neljässä maassa tehdyn tutkimuksen mukaan 18 prosenttia enemmän ihmisiä saisi apua, jos apupakettien sijasta heille toimitettaisiin rahaa. Usein avunantajien intresseihin ja mandaattiin kuuluu kuitenkin antaa mieluummin muuta apua, ja lisäksi avunantajien järjestäytyminen eri apusektorien, kuten terveyden ja ruuan, mukaan ryhmiin, ei palvele käteisen lähettämisen tavoitteita, raportissa todetaan.

Maailmassa arvioidaan olevan tällä noin 60 miljoonaa pakolaista, enemmän kuin koskaan tilastohistoriassa. Suurin osa humanitaarisesta avusta menee pitkäkestoisten kriisien hoitoon.

"Humanitaaristen kriisien luonne on muuttumassa. Suurempi määrä ihmisiä tarvitsee apua pidempään. Nyt on olemassa kiistattomat todisteet siitä, että käteisen antaminen on usein ihmisille parempi vaihtoehto ja avunantajille tehokkaampaa. --- Meidän pitäisi aina kysyä 'miksi ei rahaa' ja 'jos ei nyt, milloin'", sanoo paneelia johtanut tutkija Owen Barder.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia