Raportti: Netin vapaus heikentynyt | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Netin vapaus heikentynyt

Yli 61 prosenttia netinkäyttäjistä elää maissa, joissa sensuroidaan hallituksen, armeijan tai hallitsijaperheen kritisointia netissä.

Internetin vapaus on heikentynyt tänä vuonna viidettä vuotta peräkkäin. Netin sisältöjä sensuroidaan, netinkäyttäjiä pidätetään ja salauskeinoja heikennetään yhä enemmän, kertoo ihmisoikeusjärjestö Freedom House tuoreessa raportissaan.

Järjestön mukaan yli 61 prosenttia netinkäyttäjistä elää maissa, joissa hallituksen, armeijan tai hallitsijaperheen kritisointia netissä sensuroidaan. 58 prosenttia elää maissa, joissa ihmisiä joutuu vankilaan, koska he ovat jakaneet netissä poliittisiin, uskonnollisiin tai yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvää sisältöä.

Raportissa tutkitaan 65:tä maata, joista 32:ssa tilanne on sen mukaan pahentunut kesäkuun 2014 jälkeen. Esimerkiksi sellaisten maiden määrä, joissa viranomaiset vaativat netinkäyttäjiä tai yrityksiä rajoittamaan tai poistamaan yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai uskonnollisiin kysymyksiin liittyviä sisältöjä, on noussut 37:stä 42:een. Pidätyksiä on tapahtunut 40 maassa, viime vuonna määrä oli 38. Raportin mukaan juuri viranomaisten kritisointi on yleisin sensuurin tai rangaistuksen syy.

Pahimpia netin rajoittajia ovat raportin mukaan Kiina, Syyria ja Iran. Tilanne on heikentynyt eniten Libyassa, Ranskassa ja Ukrainassa. Suomi ei ole mukana tutkimuksessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia