Raportti: Miljoonia lapsia syrjitään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Miljoonia lapsia syrjitään

Pelastakaa Lapset aloittaa kampanjan, jossa vaaditaan muun muassa kaikille lapsille peruspalveluita.

Tahallinen syrjintä tai laiminlyönti on suurin uhka maailman köyhimpien lasten hyvinvoinnille, ja tilanne on vain pahenemassa, varoittaa Pelastakaa Lapset -järjestö tuoreessa raportissaan (pdf).

Raportin mukaan äärimmäisen köyhyyden väheneminen ei ole tuonut riittävän pysyviä muutoksia lasten hyvinvointiin, vaan lapsia syrjitään niin asuinpaikan, sukupuolen, etnisen taustan kuin vammankin perusteella. Myös pakolaisuus, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen tai kaduilla eläminen johtavat herkästi lasten syrjintään.

Syrjintä johtaa siihen, etteivät lapset saa esimerkiksi tarvitsemiaan koulutus- ja terveyspalveluita. Pahimmillaan syrjinnän seuraus on kuolema.

"Ei ole sattumaa, että syrjintä estää kaikkein haavoittuvimpia lapsia saamasta tärkeimpiä palveluja. Nämä lapset jätetään systemaattisesti syrjään joko tarkoituksella tai laiminlyöntien takia", sanoo Suomen Pelastakaa Lasten pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Raportin mukaan noin 400:aa miljoonaa lasta syrjitään etnisen ryhmänsä tai uskontonsa vuoksi, ja 1,2 miljardia lasta elää kehityksestä syrjään jääneillä alueilla.

Ongelmana on myös se, että osa maista jättää tarkoituksella keräämättä lapsia koskevia tietoja, Markkula-Kivisilta sanoo.

Raportti on osa järjestön uutta Yhtäkään lasta ei jätetä -kampanjaa, jossa vaaditaan, että kaikille lapsille taataan oikeudenmukaiset peruspalvelut, kaikkia lapsia kohdellaan tasavertaisesti ja päätöksenteossa otetaan vastuullisesti lasten oikeudet huomioon. Kampanjan on määrä kestää kolme vuotta.

"Yleisten asenteiden, päättäjien asenteiden ja lakien on muututtava. Lisäksi syrjittyjen ryhmien on päästävä osalliseksi päätöstentekoon, joka vaikuttaa heidän elämäänsä", Markkula-Kivisilta sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia