Raportti: Maailmanpankki rikkoi omia sääntöjään Etiopian pakkohäädöissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Maailmanpankki rikkoi omia sääntöjään Etiopian pakkohäädöissä

Pankki rikkoi omia säädöksiään jättäessään riskit huomiotta, moittii sisäinen tarkastuspaneeli.

(Kuva: Simone D. McCourtie / World Bank / cc 2.0)

Maailmanpankki rikkoi omia sääntöjään, kun se ei arvioinut riittävästi Etiopiassa rahoittamaansa peruspalveluohjelmaan liittyviä riskejä, käy ilmi pankin sisäisen tarkastuspaneelin raportista (pdf).

Julkisuuteen tammikuussa vuotaneen ja viime viikolla virallisesti julkaistun raportin mukaan Maailmanpankki ei ole suoraan vastuussa Etiopiassa vuosina 2010–2013 tapahtuneista laajoista pakkohäädöistä, mutta sen rahoittaman ohjelman ja Etiopian hallituksen ohjelman välillä oli kuitenkin "operationaalinen yhteys", jota pankki ei huomioinut.

Raportin taustalla ovat pitkät tutkimukset. Maailmanpankki sekä muun muassa Iso-Britannia ovat rahoittaneet Etiopiassa vuodesta 2006 alkaen peruspalveluiden parannusohjelma PBS:ää. Järjestöt ovat kuitenkin vuosia väittäneet, että ohjelman rahoilla on rahoitettu vähintään epäsuorasti myös samalla alueella toimivaa Etiopian hallituksen yhteisökehitysohjelmaa, jonka tarkoituksena oli siirtää jopa kaksi miljoonaa ihmistä kodeistaan parempien palveluiden äärelle.

Maailmanpankin sisäinen paneeli otti asian käsittelyynsä vuonna 2013, kun anuak-alkuperäiskansa valitti, että sen jäseniä on pahoinpidelty, raiskattu ja jopa tapettu siirtojen yhteydessä.

Viime viikolla virallisesti julkaistun raportin mukaan paneeli ei voinut arvioida kaikkien syytteiden paikkansapitävyyttä. Etiopian ja Maailmanpankin ohjelmia kuitenkin toteutettiin samaan aikaan samalla alueella. Vaikka pankki ei ole mahdollisista ongelmista vastuussa, se ei tehnyt ohjeidensa vaatimaa täyttä riskianalyysia eikä ehkäissyt ongelmia riittävästi, raportissa todetaan.

Maailmanpankki on luvannut ottaa jatkossa haavoittuvat ryhmät paremmin huomioon. PBS-ohjelman rahoitusta jatketaan kuitenkin edelleen.

"Periaatteisiimme kuuluu, että köyhiä ei vahingoiteta. Vaikka paneelin mukaan Maailmanpankki ei ole vastuussa väitetyistä vahingoista, se osoitti alueita, joilla olisimme voineet tehdä enemmän auttaaksemme anuakeja ja muita haavoittuvia ryhmiä", pankin pääjohtaja Jim Yong Kim muotoilee viime perjantaina julkaistussa lausunnossa (pdf).

Muun muassa yhdysvaltalainen Inclusive Development International -järjestö on kritisoinut sitä, ettei paneeli tutkinut kaikkia syytöksiä ja jätti huomiotta tärkeät todisteet. Sen mukaan myös johtokunnan lausunto sivuuttaa kritiikin lähes täysin.

"Looginen johtopäätös paneelin löydöksistä on, että pankki rikkoi tarkoituksella vahingoittamattomuusperiaatteitaan, mikä vaikutti vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin ja kärsimyksiin. --- Valitettavasti paneeli päätti jättää todisteet huomiotta ja toimia epäloogisesti antaakseen pankille synninpäästön", toteaa järjestön johtaja David Pred.

Lisää uusi kommentti