Raiskattu jää usein ilman oikeutta Kamerunissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raiskattu jää usein ilman oikeutta Kamerunissa

Useimmat raiskaustapaukset hoidetaan mieluummin rahalla kuin oikeusteitse.

Suurin osa Kamerunissa tapahtuvista raiskauksista jää käsittelemättä. Syy löytyy häpeästä, tietämättömyydestä sekä korruption leimaamasta oikeusjärjestelmästä, kirjoittaa Hanna Koivisto global.finland.fi -sivuilla.

Kamerunissa yli 5 prosenttia tytöistä ja naisista on raiskattu. 18 prosentissa tapauksista raiskaajana on ollut perheenjäsenen, ja 11 prosenttia uhreista on raiskattu useammin kuin kolmesti.

Vaikka raiskaukset ovat yleisiä, ne ratkotaan hyvin harvoin oikeudessa: raiskauksista tehdyt kantelut johtavat korruptoituneen oikeusjärjestelmän vuoksi harvoin mihinkään, sillä raiskaaja voi helposti ostaa itsensä vapaaksi. Korruption mahdollistamista käsittelyn lykkäyksistä johtuen oikeus toimii myös todella hitaasti.

Tehottoman oikeusjärjestelmän lisäksi ongelmana on myös se, että raiskauksen uhrit eivät useinkaan tiedä, kuinka heidän tulee toimia. Esimerkiksi vain noin neljäsosa uhreista käy lääkärissä ja hankkii lääkärintodistuksen, jota ilman syytettä ei edes kannata nostaa.

Tuen ja terapian löytäminen raiskauksen jälkeen ei Kamerunissa eikä muissakaan kehitysmaissa ole helppoa, vaikka raiskaukset ovatkin yleisiä. Uhreihin myös kohdistetaan niin paljon hylkimistä ja häpeää, ettei asiasta mielellään puhuta julkisesti, jos lainkaan. Uhrit saattavat kohdata syyllistämistä jopa sairaalassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia