Raideliikenne elpyy Ugandassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raideliikenne elpyy Ugandassa

Yksityistämisbuumi vei 1980-luvulla matkustajajunat Ugandasta. Nyt yritetään paluuta.

IPS) -- Afrikassa asuu 16 prosenttia maapallon väestöstä, mutta maailman rautateistä siellä on vain 7 prosenttia ja niistäkin neljännes Etelä-Afrikassa. 1980-luvulla hiipunut raideliikenne tekee kuitenkin paluuta muuan muassa Ugandan ruuhkaiseen pääkaupunkiin Kampalaan.

"Se on turvallinen, edullinen ja parempi kuin bussi", arvioi Denis, 38-vuotias Kampalassa asuva pankkivirkailija, testattuaan joulukuussa liikennöinnin aloittaneen paikallisjunan.

Kymmenen kilometrin matka Namboolesta keskustaan kesti junalla 40 minuuttia ja maksoi vähemmän kuin matatuksi kutsutulla pikkubussilla, jota ruuhkat ja huonokuntoiset tiet hidastavat.

Kiire pakottaa monet kampalalaiset turvautumaan boda bodaan eli mopotaksiin, joka pystyy puikkelehtimaan liikenteen seassa. Sen toinen nimi on turvallisuusriskien vuoksi "kuolema pyörillä". 38 miljoonan asukkaan Ugandassa rekisteröitiin vuonna 2013 kaikkiaan 2 616 liikennekuolemaa.

Ennen oli junia

Vielä 1980-luvulla Ugandan raiteilla oli lähi- ja kaukoliikennettä matkustajille.

"Junat kuljettivat sekä rahtia, karjaa että ihmisiä aina koululaisista liikemiehiin", kertoo Stephen Wakasenza. Hän edustaa Ugandan rautateitä yhteishankkeessa, joka pyörittää Kampalan lähijunaliikennettä yksityisen Rift Valley Railways -yhtiön kanssa.

Kehitystyöntekijä Patrick Paul Oyulu teki seikkailukkaan kolmen päivän junamatkan Kampalasta pohjoiseen Pakwachiin 1980-luvun alkuvuosina.

"Moni viljelijä käytti junaa viedäkseen viljaa tai vaikkapa kanoja tai vuohia markkinoille, ja joka asemalla ikkunoiden taakse tulvahti ruuan myyjiä", Oyulu muistelee. Hänen mukaansa matkustajajunat kulkivat Kampalasta länteen Kaseseen pitkin 1980-lukua, kunnes "yksityistämisbuumi iski."

"Julkisen palvelun matkustajaliikenne raiteilla tulee kalliiksi, joten valtio lopetti sen", täsmentää Wakasenza.

Ennen Kampalan uutta lähijunaa Ugandan raiteilla on kulkenut pelkästään rahtia. Rift Valley -yhtiöllä on siitä 25 vuoden sopimus, joka jatkuu nyt kahdeksatta vuotta.

Vuoden kokeilu

Lähijunan linjalla on Kampalan lisäksi neljä asemaa ja vuoroja arkisin neljä päivässä. Meneillään on vuoden kestävä kokeiluvaihe.

"Sama matka kestää ruuhka-aikaan autolla 1–2 tuntia", Wakasenza sanoo. Hän lukee hankkeen hyötyihin bussilippua alemmat hinnat ja sen, että juna työllistää jo nyt 38 henkeä.

Pankkivirkailija Denis ei vielä tiedä, ryhtyykö junan vakituiseksi käyttäjäksi. Hän toivoo lisää nopeutta ja varhaisempia junavuoroja.

"Minun on välillä oltava töissä tasan kello seitsemän, ja aamuvarhaisella matatu on junaa nopeampi", hän sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia