Pygmilasten koulu jää usein kesken | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pygmilasten koulu jää usein kesken

Baka-pygmien lasten koulutie katkeaa yleensä varhain, sillä vanhempien mielestä metsä on keräilijäkansalle paras opinahjo.

(IPS) -- "Haluaisin johonkin tärkeään tehtävään: opettajaksi, sotilaaksi tai poliisiksi", haaveilee kolmatta luokkaa käyvä Bernard Elinga, 14. Haave tuskin toteutuu. Hän kuuluu länsiafrikkalaisen Kamerunin baka-pygmien kansaan, jonka lasten koulutie katkeaa yleensä kesken.

Elinga aloitti Ntam Carrefourin koulun kaksi vuotta sitten 30 muun bakalapsen kanssa, mutta vain hän on ryhmästä jäljellä. Kaikki muut ovat lähteneet metsästäjä-keräilijöiksi vanhempiensa mukaan.

Kamerunin noin 30 000 bakaa elävät maan kaakkoisosien sademetsissä. Heidän lapsensa eivät juuri etene alakoulua pitemmälle. Taustalla ovat köyhyys, syrjintä sekä opetus, joka ei tunnu vanhempien mielestä hyödylliseltä.

David Angoulan kaksi poikaa lopetti koulunsa ja lähti isänsä mukana metsään ruokaa etsimään. "Metsä on meidän koulumme. Vanhempien täytyy esitellä se lapsilleen, jotta he eivät unohda esi-isiensä kulttuuria", Angoula vakuuttaa.

"Metsä on kotimme"

Angoulan pojat ovat miesten mukana kaatamassa valtavaa puuta. Kun puu kaatuu, naiset ja lapset kiiruhtavat rungossa sijaitsevalle mehiläispesälle. Mehiläiset häädetään savun avulla ja hunaja korjataan talteen.

Hunajan ohella pienikokoiset bakat keräävät villihedelmiä ja mukulakasveja sekä metsästävät.

"Metsä on kotimme, ja se antaa kaiken, mitä tarvitsemme: puhtaan ilman, ruuan ja lääkeyrtit", sanoo Dominique Ngola, 58.

Kiinteä yhteys metsään tekee bakalasten koulunkäynnistä vaikeaa. "Lasten laittaminen kouluun on vanhemmille suuri uhraus, jonka merkitystä heidän on vaikea ymmärtää", sanoo Maailman luonnonsäätiön (WWF) konsultti Sarah Tucker.

Räätälöityä opetusta

"Bakalasten motivointi koulunkäyntiin vaatii räätälöityjä oppisisältöjä ja opetusmenetelmiä", uskoo Martiyn Ter Heedge, joka on WWF:n tehtävissä Campo Ma'anin kansallispuistossa.

Räätälöityä opetusta suunnittelevat Kamerunin kouluviranomaiset, WWF ja bakat yhdessä. "Lähtökohdaksi on otettava bakakansan elämäntapa, ja on ensisijaisen tärkeää käyttää heidän omaa kieltään", Tucker sanoo.

Heedge vahvistaa, että alakoulun opetuksen on oltava kaksikielistä, mikä tarkoittaa Kamerunissa bakakieltä ja ranskaa.

Lisäksi kouluvuosi pitää sopeuttaa bakakalenteriin niin, että lapset pääsevät joulu-tammikuussa vanhempiensa kanssa metsään oppimaan kansansa perinteitä. Metsän tulee olla mukana myös opetuksessa, jota piristetään pelien ja osallistavien harjoitusten avulla, Tucker jatkaa.

Kamerunin faktat

  • Valtio Keski-Afrikassa
  • Asukkaita 23,3 miljoonaa
  • Noin 250 etnistä ryhmää, baka-pygmeihin kuuluu noin 30 000 henkeä
  • Kansallisen köyhyysrajan alla 37,5 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 71,3 %
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 153/188

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia