Uutiset Etelä-Sudanin konflikti

Punainen Risti: Sadat tuhannet vaarassa nälkiintyä Etelä-Sudanissa

Sisällissota on pahentunut, ja osa väestöstä on turvautunut henkensä pitimiksi lumpeenkukkien syömiseen.
Etelä-Sudanista saapuneita pakolaisia Etiopiassa. (Kuva: UNICEF Ethiopia / cc 2.0)

Sadat tuhannet eteläsudanilaiset voivat kuolla nälkään, ellei avustustoimia lisätä, varoittaa Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC). Viimeisten neljän viikon aikana noin 100 000 ihmistä on paennut kodeistaan maan sisällissodan kiihtyessä, mikä on pahentanut myös ruokapulaa.

"Olemme saaneet useita raportteja suorista hyökkäyksistä siviilejä vastaan. Lääkäritiimit suorittavat leikkauksia kellon ympäri haavoittuneiden hoitamiseksi. Humanitaarinen tilanne pahenee. Monet ovat kuolleet tai loukkaantuneet. Osa on pakolaisena toista tai kolmatta kertaa", kuvailee Eric Marclay, ICRC:n Itä-Afrikan operaatioiden johtaja järjestön tiedotteessa.

Etelä-Sudan ajautui etnisten ryhmien väliseen sisällissotaan joulukuussa 2013 maan presidentin ja varapresidentin riitauduttua keskenään. Noin puolen miljoonan ihmisen arvellaan paenneen maan rajojen ulkopuolelle, 1,5 miljoonaa on paossa maan sisällä.

Jo 4,6 miljoonan eteläsudanilaisen ruokaturva on vakavasti epävarma, mikä tarkoittaa noin 40:tä prosenttia koko väestöstä. Konfliktissa kärsivässä Unityn osavaltiossa osa ihmisistä on joutunut turvautumaan lumpeenkukkien syömiseen, kertoi ICRC:n Etelä-Sudanin delegaation johtaja Franz Rauchenstein uutistoimisto Reutersin mukaan.

ICRC:n maassa tekemän tutkimuksen (pdf) mukaan konfliktin ja turvallisuusongelmien, kuivuuden, tulvien ja kasvitautien vuoksi viljeltävissä oleva maa on vähentynyt viime vuodesta 40–60 prosenttia. Esimerkiksi durran tuotanto on laskenut jopa 80 prosenttia.

YK: humanitaarisen avun lähettiläs Toby Lanzer varoitti jo toukokuussa maan olevan lähellä talousromahdusta. Etelä-Sudan karkotti Lanzerin kesäkuun alussa syytä kertomatta.

Etelä-Sudanin konflikti katastrofiapuruokakonflikti Etelä-Sudan Punainen Risti

Lue myös

Nainen kalavatien äärellä

Etelä-Sudanin rauha luo toivoa myös rajanaapuri Etiopiassa – Gambellan kaupunkiin paenneet eivät kuitenkaan vielä ryhdy pakkaamaan

Etelä-Sudanin sodan osapuolten viime vuoden lopulla tekemä rauhansopimus on toiminut hieman aiempia sopimuksia paremmin, ja se näkyy myös naapurimaa Etiopian puolella. Rauhan onnistumisen mittareihin kuuluu kuitenkin myös se, palaavatko ihmiset lopulta kotiseudulleen.
Ilmakuva Juban liepeiltä Etelä-Sudanista

Mitä kerrot läheisillesi, kun olet käynyt konfliktialueella?

Kehitysyhteistyöjärjestöjen työntekijät joutuvat matkustamaan myös levottomille alueille. Kirkon Ulkomaanavun tiedottaja Erik Nyström kertoo, että matkasta sotaisaan Etelä-Sudaniin jäi silti päällimmäisenä mieleen paikallisten kiitollisuus siitä, että joku saapuu Suomesta asti kysymään, miten heillä menee.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Auringonlasku tai -nousu joen ja metsän yllä

Brasilian keräilijäväestö elää metsistä ja kasvattaa Suomessakin tunnettuja superfoodeja – Presidentti Jair Bolsonaro on kuitenkin tavallista suurempi uhka, sanoo keräilijöiden liiton johtaja Joaquim Belo

Muun muassa kumin- ja marjojenkeräämisestä elävät keräilijät ovat riippuvaisia Amazonin sademetsistä elinkeinonaan. Samalla Amazonista on riippuvainen myös koko muu maailma, muistuttaa Suomessa vieraillut Joaquim Belo.
Ylen toimittaja Pasi Toivonen somalialaisten toimittajien kanssa

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Somalian kansallisen tv-kanavan johtaja Liban Abdi Ali haaveilee samanlaisesta yleisradiosta kuin Suomessakin on. Siihen on vielä pitkä matka sekä konfliktin, politiikan että resurssipulan vuoksi. Viime vuosina Somalian lehdistönvapaus on kuitenkin parantunut.
Kukkia kallionraossa

Syyriassa mielivaltaisia pidätyksiä ja katoamisia hallituksen valtaamilla alueilla – HRW: Mikään ei ole muuttunut al-Assadin hallinnossa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Syyrian tiedusteluviranomaiset ovat viime elokuun jälkeen pidättäneet mielivaltaisesti satoja ihmisiä kapinallisilta takaisin vallatuilla alueilla.
Silmänkantamattomiin jatkuva siirtolaisjono tiellä Meksikossa

Meksikoon tulevien siirtolaisten määrä kasvaa rajusti – Kolmasosa lapsia ja nuoria

Ennätysmäiset yli 400 000 henkeä ylitti Meksikon etelärajan tammi-huhtikuussa. Valtaosa on lähtöisin väkivallan piinaamista Keski-Amerikan maista, ja päämääränä suurimmalla osalla on Yhdysvallat.
Ihmisiä Maailma kylässä -festivaaleilla Kaisaniemen puistossa

Maailma kylässä -festivaaleilla teemana ilmastonmuutos – Sähkönä jätteistä tehtyä dieseliä

Viikonloppuna järjestettävä Maailma kylässä -festivaali juhlii 20-vuotista taivaltaan ajankohtaisesti ilmastonmuutosteemalla. Myös sunnuntain europarlamenttivaalit näkyvät ohjelmistossa.

Luetuimmat

Nigeriasta Eurooppaan suuntautuvan ihmiskaupan takana on monimutkainen vyyhti – Köyhyys ja epärealistiset odotukset ruokkivat ilmiötä, mutta tarjontaa ei olisi ilman kysyntää
Uusi tutkimus luotaa suomalaisten kehitysyhteistyöntekijöiden kokemuksia – Kehitysmaihin lähdettiin töitä tekemään, idealisteja odotti pettymys
Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali
Oikeusjuttu Shelliä vastaan etenee: Hollantilainen oikeusistuin linjasi, että sillä on toimivaltaa käsitellä nigerialaisten ympäristöaktivistien teloituksiin liittyvä tapaus
EU:n laajuinen lentovero leikkaisi sektorin päästöjä 11 prosenttia ja toisi miljardien verotulot, paljastaa julkisuuteen vuotanut raportti
Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan, jossa äänessä ovat maahanmuuttajat
Raportti: Miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto – Määrä on suurempi kuin koskaan ihmisen historian aikana
Boko Haram sieppaa yhä tyttöjä sotasaaliikseen Nigeriassa
Poikkeuksellisen laaja joukko kaupunkeja, järjestöjä, yrityksiä ja tutkijoita vaatii EU-johtajilta ilmastohätätilaan puuttumista
Kahden sadekauden epäonnistuminen uhkaa johtaa kriisiin Somaliassa – Avustusrahoista alle viidennes kasassa