Puhetta vihapuheesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Puhetta vihapuheesta

Maailma.net järjesti Suomen sosiaalifoorumissa 24.4. paneelikeskustelun, jossa neljä verkkokeskusteluiden ammattilaista pohti, mistä vihapuhe syntyy ja kumpuaa sekä miten se tulisi kohdata: vaikenemalla, kieltämällä, dialogilla vai vastapuheella?  

 

Verkon keskustelupalstat täyttävä vihapuhe herättää närää ja muokkaa vaivihkaa koko yhteiskunnallista asenneilmapiiriä siirtolaisuuden ja tasa-arvon suhteen. Mistä vihapuhe syntyy ja kumpuaa? Miten vihapuhe tulisi kohdata: vaikenemalla, kieltämällä, dialogilla vai vastapuheella?

Maailma.net järjesti Suomen sosiaalifoorumissa 24.4. paneelikeskustelun, jossa neljä verkkokeskusteluiden ammattilaista pohti, mistä vihapuheessa on kysymys ja kuinka siihen pitäisi reagoida.

Toiminnanjohtaja Perttu Iso-Markun alustuksen jälkeen panelistit availivat ongelmavyyhden solmuja kukin omasta näkökulmastaan.

Sortovallattomat kansalaiset

Puheenvuoronsa aluksi Helsingin Sanomain toimittaja ja HS.fi-keskusteluiden vetäjä Kaisa Hakkarainen vertasi verkkokeskustelijoita Jutta Grahnin mieheen. Veikko Huovisen novellihahmo, kuten tunnettua, hihkui vaimonsa vieraille hävyttömyyksiä sohvalta ja sängyn alta. Mutta olisiko mies ollut huvittava, jos hän olisikin ollut tuntematon huutelija?

Helsingin Sanomien nettisivuilla ei hyväksytä vihapuhetta ja kiihotusta kansanryhmää vastaan, mutta asiassa on ongelmansa. Rasismin tunnistaminen ja erottaminen maahanmuuttopolitiikan arvostelusta on vaikeaa HS.fi-sivuillakin.

Keskusteluiden tausta-asenteessa on myös vanhoja rasitteita. Hakkaraisen arvelun mukaan Suomessa sananvapaus on totuttu yhdistämään kamppailuun sensuuria vastaan. Nykyinen tilanne, jossa sananvapautta käyttävät täysivaltaiset kansalaiset ilman vastapuolella olevaa tsaarin salaisen poliisin sortovaltaa, on yhä jossain määrin uutinen keskustelijoille.

Moderoinnin alkeet kapakassa

Kaisa Hakkaraisen lisäksi paneelikeskusteluun osallistui myös toinen verkkomoderoinnin asiantuntija. Petja Jäppinen totesi oppineensa moderaation alkeet jo aikoinaan neljänä vuonna baarityössä. Kapakassa oppi tunnistamaan ihmiset, jotka lietsoivat itseään vihaan.

Kolmetoista vuotta nettikeskusteluita ylläpitäneenä ja keskustelumoderaattoreita kouluttaneena Jäppinen tiivistää ongelman kahteen virkkeeseen:

– Oikeasti laatukeskustelu syntyy vain siitä, että ihmiset kirjoittavat omalla nimellään. Toiseksi demokratia vaatii mahdollisuuden anonyymiin kirjoittamiseen.

Sinänsä Jäppinen uskoo häiriköiden olevan vain pieni osa koko verkkokansasta. Alustuksessaan hän muisteli yhtä moderoimaansa 47 000 käyttäjän yhteisöä. Pienellä analyysillä hän oli päätynyt siihen, että vihapuheiden levittäjiä oli vain kuusi kappaletta – kukin lukuisilla eri sivunimimerkeillä.

Jäppisen mielestä sekä vihapuheen että siitä järkyttymisen taustalla piilee sama ilmiö, jota hän nimittää alteraatiostressiksi. Yhteiskunnan kehittyessä nopeammin kuin ihmiset ehtivät mukautua syntyy stressiä. Lopputulosta tarkastellaan sen mukaan, miten tähän stressiin reagoidaan.

Vihapuheen salliminen tekee siitä normaalia puhetta

Kärkevillä kolumneillaan muun muassa Uudessa Suomessa provosoiva Akuliina Saarikoski toi puheenvuorossaan esiin, että paneeli koostuu melko etuoikeutetusta joukosta ihmisiä. Yksikään edustanut tyypillistä vihapuheen kohdetta, kouluttamatonta maahanmuuttajaa.

Saarikosken mukaan keskustelun alustuksesta puuttui myös oleellinen erottelu: vihapuhe ja vihainen puhe ovat eri asioita ja niihin on suhtauduttava eri tavoin.

Vihapuheeseen on Saarikosken mielestä reagoitava aina. Keskusteluiden ennakkosensuurissa ei ole mitään mieltä, mutta jälkimoderointia pitäisi harjoittaa paljon nykyistä enemmän. Myös rikosoikeudellisen väliintulon kynnystä pitäisi madaltaa.

Mikäli näin ei tehdä, äärimmäiset mielipiteet alkavat näyttää hyväksytyiltä.

– Vihapuhe tuottaa lisää mahdollisuuksia vihapuheelle. Se tekee sen normaaliksi.

Vaatimukset avoimesta keskustelusta ovat lopettaneet kaiken keskustelun

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakson mukaan äärimmäiset mielipiteet verkkokeskusteluissa eivät ole ongelman ydin. Ministerit ja päättäjät ovat aina saaneet osakseen uhkauskirjoituksia. Nyt vihapuheen avulla kerätään Koivulaakson mukaan myös poliittisia irtopisteitä:

Astrid Thors, joka on itse asiassa kiristänyt ulkomaalaislakeja, käyttää vihapuhetta esiintyäkseen uhrina.

Asiassa on Koivulaakson mielestä myös poliittinen ongelma: tulisiko ministerin saamia epämääräisiä uhkauksia pitää tärkeämpinä poliisiasioina kuin maahanmuuttajiin kohdistuvia koordinoituja hyökkäyssuunnitelmia?

Osa viharyhmien kielenkäytöstä on suunnattu omakuvan rakentamiseen. Maahanmuuttokriitikoiden viholliskuvaksi on määrittynyt myyttinen vihreä, radikaalivasemmistolainen feminismi, vaikka sillä ei edes ole mitään osaa maahanmuuton säätelyssä. Koivulaakson mielestä oikea päävastus ja kritiikin kohde olisi liberaali oikeisto.

Maahanmuuttokriittisen liikkeen Koivulaakso näkee joka tapauksessa onnistuneen tavoitteissaan vahvistaa ja laajentaa sortavia rakenteita. Hiukan paradoksaalisesti viharyhmät ovat tulleet lopettaneeksi myös kaiken maahanmuuton haasteista käydyn keskustelun vaatimuksellaan, jonka mukaan "maahanmuutosta on voitava keskustella".

Aseet vihapuhetta vastaan: eristäminen vai nauraminen?

Alustusten jälkeen paneelissa pohdittiin keskustelun aikana havaittuja yllättäviä näkemyseroja. Vihasisältöjen inhottavuudesta vallitsi yksimielisyys, mutta suositukset niihin reagoimiseksi vaihtelivat.

Petja Jäppisen ja Akuliina Saarikosken mielestä vihapuheen esittäjät on mahdollista hiljentää keskusteluteknisesti.

– Hörhöjen naurettavaksi tekeminen on hauskaa, Jäppinen huudahtaa. – Huumori ja älykkäiden ihmisten sarkasmi on hyväksi. Kun se tehdään hyvin, se paljastaa onttouden, viestien sisällöttömyyden.

Dan Koivulaakson mukaan viharyhmät voitaisiin eristää dialogista osoittamalla esimerkiksi, että "kansa", jota he luulevat edustavansa, näyttää olevansa heitä vastaan. Viharyhmiä parodioivista sivuista, kuten Facebookin EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON -ryhmästä, Koivulaakso ei ole yksinomaan hyvillään. Hän ei usko niiden osuvan kohteeseensa.

Kaisa Hakkarainen ei puolestaan pitäisi mahdottomana, vaikka kysymys vihapuheesta ratkeaisi itsestään. Verkon viharyhmät voivat hyvin olla vain ohimenevä muoti-ilmiö, joka jo parin vuoden kuluttua olisi tyystin unohdettu asia. Eristämistä keskustelusta Hakkarainenkaan ei varauksetta kannata:

– Osa porukasta saakäyttövoimansa tunteesta, että heitä sensuroidaan.

"Olen äärimmäisen kyllästynyt olemaan kommunistihuora"

Paneelikeskustelun aihe oli jo etukäteen herättänyt mielenkiintoa, joten sali oli täynnä. Yleisö otti myös innokkaasti osaa keskusteluun esittäen kommentteja ja kysymyksiä.

Kysymys moderaattorin toimintavallasta nettiyhteisössä herätti vilkasta ajatustenvaihtoa. Petja Jäppisen mukaan tärkeintä on, että verkkoyhteisön ylläpitäjällä on selvät säännöt. Niiden on myös jätettävä moderaattorille tulkinnanvapaus. Viestin kontekstin, ei pelkästään kirjaimellisen sisällön, tulee voida olla moderaatioperuste. Lisäksi on otettava huomioon, että rikokseen yllyttäminen on aina rikos.

Mutta toisaalta:

– Mikä on rikokseen yllyttämistä ja mikä on agitaatiota lakien muuttamiseksi?

Asiallisen keskustelun vaikeudet ovat vihapuheen yltyessä käyneet yhä suuremmiksi. Vastustajien – todellisten ja luuloteltujen – alatyylinen solvaaminen on tehnyt dialogin yhtä vaikeaksi netissä kuin reaalielämässäkin.

– Olen äärimmäisen kyllästynyt olemaan kommunistihuora, kuuluu yksittäinen puuskahdus yleisöstä.

Lisäksi muiden muassa Mikkelissä kertaalleen jo kuihtunut rasistinen liike on saanut viharyhmien kautta uutta potkua. Aatteinensa yksin jäänyt eteläsavolainen uusoikeisto on tavannut netissä sankoin joukoin taistelutovereita.

Kaisa Hakkaraisen mielestä yksi syy etenkin intohimoiseen suhtautumiseen maahanmuuttajiin saattaa olla parin vuosikymmenen takaisessa keskustelussa – tai keskustelun puuttumisessa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti ensimmäisistä turvapaikanhakijoista vain viihteellisesti; maahanmuuttajat olivat yksinomaan "värikkäitä ja iloisia". Mahdollisista ongelmista vaiettiin. Nyt keskustelua vaaditaan tuon ajan muistikuvien perusteella ja niistä närkästyneenä.

Akuliina Saarikosken silmissä vihakirjoittelu on osa laajempaa kokonaisuutta. Se on ilmiö, joka kertoo kokonaisesta poliittisesta muutoksesta, ei vain netiketin puutteista. Se heijastelee asenteiden jyrkkenemistä ja uutta äärioikeistolaistumista ympäri Eurooppaa.

Kaksituntinen paneeli ei kuitenkaan ole tarpeeksi syvällinen foorumi, jotta keinot verkossa vellovan vihasisällön suitsemiseksi keksittäisiin. Myös tämä keskustelu on tuomittu jatkumaan vielä pitkään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia