Protesti kytee myös Jordaniassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Protesti kytee myös Jordaniassa

Kantaväestön ja palestiinalaisten eriseuraisuus heikentää liikehdintää.

Jordanian pääkaupungissa on jo jonkin aikaa järjestetty perjantairukousten jälkeen pieniä mielenosoituksia, ja niiden voima näyttää olevan kasvussa.

"Uhraamme veremme ja sielumme Jordanian puolesta", laulavat mielenosoittajat, jotka lähtivät Husseinin moskeijalta seuraamaan Islamilaisen toimintarintaman (IAF) banderollia. Järjestö vastaa Egyptin Muslimiveljeskuntaa.

Liikehdintä Jordaniassa on ollut maltillista verrattuna naapurimaiden kansannousuihin. "Iskulauseet käyvät kuitenkin päivä päivältä rohkeammiksi", Jordanian yliopiston politiikan tutkija Mohamad Masri arvioi.

Kaduilla puhutaan paljon korruptiosta ja julkisten varojen väärinkäytöstä. Kohutuimmat tapaukset liittyvät valtion sijoitusyhtiöön, Kuolleenmeren kasinoon ja öljynjalostamoon.

Jordaniaa vuodesta 1999 hallinnut kuningas Abdullah II on avannut maan taloutta ja tehnyt pieniä poliittisia uudistuksia varsinkin arabikevään säikäyttämänä.

Hajota ja hallitse

"Valitettavasti protesteista puuttuu voimaa. Oppositio on hajanainen, ja eri ryhmät ajavat eri asioita", aktivisti Tareq Zureikat suree. Liikkeellä on IAF:n ohella Jordanian perinteisten heimojen jäseniä ja vasemmistoa.

Vallanpitäjät käyttävät hajanaisuutta hyväkseen. International Crisis Group raportoi hiljan, että mielenosoituksiin on ilmaantunut huutelijoita lietsomaan vihaa palestiinalaisia kohtaan tai eri heimojen välille.

Jordaniassa on 6,3 miljoonaa asukasta. Liki kolmannes on palestiinalaisia, jotka joutuivat jättämään kotinsa, kun Israelin valtio perustettiin 1948. Monet heistä asuvat kaupungeissa ja pyörittävät yksityistä yritystoimintaa.

Palestiinalaiset ovat enimmäkseen pysyneet syrjässä liikehdinnästä, vaikka heitä on mukana IAF:ssä. Masri selittää palestiinalaisten pidättyvyyttä sillä, että "he kokevat olevansa vieraina tässä maassa".

Syyrian malli pelottaa

Jordanian perinteiset arabiheimot pitävät maassa valtaa ja hallitsevat julkista sektoria. Kuningatar Rania on kuitenkin palestiinalaista juurta, mikä huolestuttaa heimojen vanhimpia.

Hašemiittisen yliopiston politiikan tutkija Adnan Hayajneh arvioi, että Jordanian kapinaa hillitsee myös halu välttää Syyrian kohtalo.

Lisäksi islamilaisen fundamentalismin nousu pelottaa. Zarqan asukkaat tuohtuivat vuosi sitten, kun islamilaisen salafismin kannattajat kävivät siellä poliisien kimppuun keppien ja veitsien kanssa.

"Moni pelkää, että IAF saisi kohtuuttoman osan paikoista, jos maassa pidettäisiin vapaat vaalit, koska se on ainoa mielenosoituksiin osallistuva järjestö", Zureikat sanoo.

Masri ennakoi, että IAF:n äänisaalis olisi noin 35 prosenttia.

Yhteinen sävel?

Zureikat toivoo, että eri ryhmittymät pystyisivät löytämään yhteisen linjan korruption mädättämää järjestelmää vastaan.

Hän vaatii vaalilain uudistamista, selvää vallanjakoa ja riippumatonta oikeuslaitosta. Sotilastuomioistuinten ja tiedustelupalvelujen valtaa tulisi vähentää sekä lopettaa korruptio ja ihmisoikeuksien polkeminen.

"Juuri julkistettu uusi vaalilaki toistaa aiempien virheet, kun se suosii heimoja poliittisten puolueiden sijasta ja turvaa paikallisia eikä kansallisia etuja", Zureikat moittii.

Huoli islamismin noususta on saanut Jordanian päättäjät harkitsemaan uskonnollisten puolueiden kieltämistä. Tarkkailijoiden mielestä se voi kuitenkin vain lisätä kansan tyytymättömyyttä.

Jordanian faktat

  • Kuningaskunta Lähi-idässä
  • Asukkaita 6,3 miljoonaa
  • Tärkeimpiä tulonlähteitä matkailu ja Persianlahden arabimaiden tuki
  • Työttömyys: virallinen 12,3 %, epävirallinen 30 %
  • Kansallisen köyhyysrajan alla 13,3 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 92,2 %
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 95/187

(Lähde: YK, World Factbook)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia