Pro-tukipisteeltä palveluita seksialalla työskenteleville miehille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pro-tukipisteeltä palveluita seksialalla työskenteleville miehille

Seksialalla töitä tekevät miehet ovat naisia näkymättömämpiä, järjestö sanoo.

Raha-automaattiyhdistys on myöntänyt kolmevuotisen rahoituksen Tampereen Pro-tukipistelle seksityötä tekevien miesten tukipalveluiden kehittämiseen.

Tänä vuonna käynnistyvän projektin avulla järjestö pyrkii entistä aktiivisemmin tavoittamaan seksi-, erotiikka- ja aikuisviihdealalla toimivia miehiä.

"Seksityötä tekevät miehet ovat seksityötä tekeviä naisia näkymättömämpiä, ja työhön liittyvä leima pitää asian piilossa", sanoo Pro-tukipisteen Tampereen yksikön johtaja Päivi Ahtiala.

Järjestön mukaan Tampereella on vuodesta 2008 lähtien on kenttätyössä tavoitettu erityisesti miehiä, jotka myyvät seksiä toisille miehille. Miesten tekemästä seksityöstä tiedetään kuitenkin edelleen hyvin vähän ja miehet ovat vähemmistössä Pro-tukipisteen asiakaskunnassa.

Seksialalla toimivien miesten tavoittamisen lisäksi projektissa kehitetään miestyöhön soveltuvia työmenetelmiä.

"Lähdemme liikkeelle kehittämällä etsivän työn välineitä nettiympäristössä.  Tarkoitus on myös pohtia palvelutarpeita yhteistyössä alalla työskentelevien miesten kanssa", sanoo Ahtiala.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia