Porkkanoita ilmastonmuutoksen torjuntaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Porkkanoita ilmastonmuutoksen torjuntaan

Nyt tutkitaan, miten lämpenemisen suitsinta hyödyttää taloutta, terveyttä ja ympäristöä.

(IPS) -- Ilmastonmuutoksen torjunnalla koetetaan pitää maapallon sääolot siedettävinä, mutta siitä voi koitua myös taloudellista ja muuta hyötyä, uskoo Uusi ilmastotalous -tutkimushanke.

Tutkimusraportti on määrä julkaista syyskuussa 2014 YK:n ilmastohuippukokouksen alla. Vuoden kestävän hankkeen budjetti on liki seitsemän miljoonaa euroa, ja se hajautuu tutkimuslaitoksiin Globaalin talous- ja ilmastokomission jäsenmaissa. Ne ovat Britannia, Etelä-Korea, Etiopia, Indonesia, Kolumbia, Meksiko, Norja ja Ruotsi.

Komissiota johtavat Meksikon entinen presidentti Felipe Calderón ja taloustieteilijä Nicholas Stern, joka laati vuonna 2006 ilmastonmuutosraportin Britannian hallitukselle.

"Aikana, jolloin valtiot ponnistelevat kasvun, energiansaannin ja ruokaturvan puolesta, on tärkeää ymmärtää ilmastopolitiikan täydet kustannukset ja hyödyt", Stern painotti uuden hankeen julkistamistilaisuudessa YK:ssa syyskuun lopulla.

Hänen mukaansa kasvu ja ilmaston lämpenemisen hillintä eivät voi olla toistensa vaihtoehtoja. "Molempia tarvitaan."

Keskustelu päälaelleen

"Stern pyrki edellisessä raportissaan osoittamaan, että ilmastonmuutoksen suitsinnan globaalit kustannukset ovat suhteellisen pienet. Tuleva raportti keskittyy siitä koituviin hyötyihin", Centre for Global Development -ajatushautomon Michele de Nevers selittää.

Hänen mielestään ilmastokeskustelu voi keikahtaa päälaelleen, jos päästään puhumaan talous-, terveys- ja ympäristöhyödyistä.

Nyt keskustelu tyssää rahaan niin teollisuus- kuin kehitysmaissakin. Esimerkiksi YK:n Vihreän ilmastorahaston on määrä koota teollisuusmailta sata miljardia dollaria vuodessa vuoteen 2020 asti, mutta toteutus takeltelee.

"Pankkien pelastuspaketit ovat imeneet ilmastorahat, ja nyt samat teollisuusmaat kehittelevät ilmastorahoitusta, joka on entistä riippuvaisempi finanssipiireistä", Institute of Policy Studies –laitoksen ilmastotutkija Oscar Reyes arvostelee.

Kallis toimettomuus

Lisääntyvä tutkimustieto tekee kuitenkin päättäjille vaikeaksi sivuuttaa mahdollisuus, että toimettomuus tulee kalliimmaksi kuin ilmastonmuutoksen torjunta.

Tuore tutkimus Kiinasta kertoo, että pienikin hiilivero kutistaisi tuntuvasti päästöjä samalla kun ilman puhdistuminen alentaisi terveysmenoja.

Yhdysvalloissa valtion tilintarkastajat lisäsivät tänä vuonna ilmastonmuutoksen suurimpien taloudellisten riskitekijöiden listalle ja varoittivat, että maan johto on varautunut ongelmaan erittäin huonosti.

Yhdysvalloissa annettiin vuonna 2011 hätätilajulistuksia ennätysmäärä eli 98. Vuonna 2004 hätätiloja oli 65 ja niihin meni rahaa 80 miljardia dollaria. Viime vuonna pelkästään hirmumyrsky Sandy tuli maksamaan yli 60 miljardia.

Asiantuntijat toivovat, että Uusi ilmastotalous -hanke vauhdittaisi neuvotteluja ilmastosopimuksesta, jonka on määrä valmistua 2015. "Ehkä valtiot voivat määritellä omat päästövähennystavoitteensa hiukan kunnianhimoisemmin, jos niistä koituvat hyödyt ovat tiedossa", de Nevers visioi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia