Polion leviämisestä on saatu niskalenkki | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Polion leviämisestä on saatu niskalenkki

Uusia poliotapauksia rekisteröitiin viime vuonna ennätyksellisen vähän, mutta taudin täydellinen selättäminen ei vielä ole varmaa, sanoo World Vision.

Polio-viruksen aiheuttamia halvaustapauksia tavattiin ennätyksellisen vähän vuonna 2012. Tautia esiintyi ainoastaan viidessä maassa: Pakistanissa, Afganistanissa, Chadissa ja Nigerissä, kertoo World Vision.

Viime vuonna poliotapauksia rekisteröitiin yhteensä 218, joista yli puolet Nigerissä. Tautitapausten määrä väheni 60 prosenttia edellisvuodesta, jolloin poliota esiintyi vielä yhteensä 16 maassa, järjestö kertoo.

World Visionin mukaan merkittävä syy taudin vähenemiselle oli viime vuonna toteutettu maailmanlaajuinen polion hävittämisohjelma, jonka aikana jaettiin kaksi miljardia rokotetta yhteensä 429 miljoonalle lapselle.

Järjestö kuitenkin muistuttaa, että lopullinen taudin selättäminen ei ole varmaa, sillä rahoitusvaikeuksien takia rokotusohjelmia jouduttiin peruuttamaan yhteensä 24 Afrikan ja Aasian maassa, alueilla, joissa tauti saattaa yhä puhjeta uudelleen.

"Jos leviämistä ei estetä, vuosikymmenen kuluessa polio saattaa halvaannuttaa 200 000 vuodessa" järjestö varoittaa.

Maailman terveysjärjestön ja muiden kansaivälisten järjestöjen avulla Nigerian, Pakistanin ja Afganistanin hallitukset ovat käynnistäneet taudin leviämisen pysäyttämiseksi hätäohjelman, jolla yhä useampien lasten on tarkoitus saada rokote.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia