Poliojärjestöt vaativat Pakistanin hallitukselta suojelua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Poliojärjestöt vaativat Pakistanin hallitukselta suojelua

Väkivalta poliorokotusten estämiseksi on tehnyt Pakistanista yhden vaarallisimmista valtioista avustustyöntekijöille, sanovat paikalliset järjestöt.

Pakistanilaiset poliorokotuksia antavat järjestöt ovat tyrmistyneitä maan hallituksen epäonnistumisesta kampanjoiden turvaamiseksi, kertoo kehitysuutispalvelu Devex.

Kaikkiaan kuluvan vuoden aikana Pakistanissa on surmattu 16 rokotusjärjestöjen työntekijää, joista kaksi viimeisintä sai surmansa kaksi viikkoa sitten.

Pakistanilaisten polion vastaisten kampanjoiden johtajien mukaan hallituksen pitäisi tehdä enemmän väkivallan estämiseksi.

"Olemme aina vaatineet, että hallituksen tulisi taata kattavasti poliorokotuskampanjoiden turvallisuus, eikä sitä taata muutaman poliisin voimin", totesi pakistanilaisen poliojärjestön puheenjohtaja Aziz Memon Devexille.

Poliotyöntekijät ovat olleet ääriuskonnollisten liikkeiden tähtäimessä sen jälkeen, kun vuonna 2011 surmatun Osama bin Ladenin kuoleman yhteydessä paljastui Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n järjestämä valerokotuskampanja al-Qaida -johtajan paikantamiseksi.

Yhdysvaltalaiset avustusjärjestöt ovat paheksuneet laajasti CIA:n toimia.

Pakistan on yksi kolmesta maasta, jossa esiintyy edelleen poliota yleisesti. Huhtikuussa avustusjärjestöt esittivät vetoomuksen lähes 3 miljardin euron rahoituksesta poliorokotuksille, kertoo Devex.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia