Poikkeustila jatkuu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Poikkeustila jatkuu

Egyptin turvallisuuspoliisin säilössä on jatkuvasti satoja ihmisiä. Vuoden aikana pidätettyjä lienee yhteensä yli kymmenen tuhatta, useimmat heistä uskovaisia nuoria miehiä.

Huhtikuun 19. päivänä 2006 Egyptin media ja kansainväliset uutistoimistot kertoivat aseellisen islamilaisen ääriryhmän jäsenten pidätyksestä Kairossa. Egyptin sisäministeriön tiedotteen mukaan järjestö nimeltä Al-Taifa al-Mansura, eli Voitokas lahko, oli suunnitellut pommi-iskuja turistikohteisiin ja maakaasuputkiin sekä maan muslimijohtajien ja koptikristittyjen surmaamista.

Sisäministeriö ilmoitti järjestön hankkineen tietoja räjähteiden valmistamiseksi ja suunnitelleen sotureiden lähettämistä ulkomaille pyhään sotaan. Ryhmältä oli takavarikoitu tietokoneita, cd-levyjä ja islamilaisten ääriainesten julkaisemaa kirjallisuutta.

22 nuorta miestä Kairon köyhiltä asuinalueilta oli pidätetty, ”kuukausia kestäneen jatkuvan tarkkailun ja valvonnan päätteeksi”. Kuvat miehistä julkaistiin lehdissä ja Egyptin tv:ssä.

Terrorismintutkijat Yhdysvalloissa ja Israelissa arvioivat, että pidätykset olivat osoitus islamilaisen radikalismin uudesta noususta Egyptissä. 90-luvulla turistikohteisiin tehtyjen iskujen jälkeen ääriryhmä Gamaa al-Islamiyya luopui aseellisesta taistelusta ja käynnisti neuvottelut presidentti Hosni Mubarakin hallituksen kanssa.

Seitsemän rauhan vuoden jälkeen uudet, pienemmät, ilmeisesti paikallisten beduiinien muodostamat aseelliset ryhmät ryhtyivät vuonna 2004 pommi-iskuihin Siinain niemimaan lomakohteisiin. Sharm el Sheikhissä kesällä 2005 tehdyissä iskuissa kuoli 88 ihmistä.

* * *

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch antaa Kairon pidätyksistä hiukan toisenlaisen kuvan.

Voitokkaan lahkon johtajaksi nimetty Ahmed Ali Gabr, 27-vuotias naimisissa oleva opiskelija, pidätettiin Al-Zawya al-Hamran lähiössä Kairossa helmikuussa 2006. Pari päivää myöhemmin turvallisuuspoliisi pidätti Mohamed Faragin, joka oli töissä sekatavarakaupassa, jossa Ahmed Ali tuurasi iltaisin.

Turvallisuuspoliisi etsi myös läheisessä maitokaupassa työskennellyttä Mohamed Salahia, mutta kun tämä ei ollut kotona, poliisit pidättivätkin hänen nuoremman veljensä ja kaupassa työskennelleen Mohamed Nasrin.

Taha Hussein otettiin kiinni 2. maaliskuuta. Turvallisuuspoliisi hakkasi aamuyöllä alakerran naapurin ovea ja kysyi missä Taha asui.

Nuori imaami Ahmad Bassiouni pidätettiin sen jälkeen kun hänen äitinsä naapuri oli opastanut turvallisuuspoliisin miehet hänen kotiinsa.

Parikymppisiä miehiä yhdisti kiinnostus uskontoon. Mohamed Farag oli viettänyt syntymäpäiväänsä järjestämällä kavereilleen tietovisan, jossa siteerattiin koraanin säkeitä. Turvallisuuspoliisi löysi Faragin kotoa paperilapun, jossa lueteltiin koraanikisaan osallistuneiden nimet.

Mohamed Nasrin kotoa takavarikoitiin pieniä rukousvihkosia, toisen pidätetyn luota piirrettyjä elokuvia.

* * *

Huhtikuussa 2006 useimmat miehistä olivat olleet pidätettyinä jo pari kuukautta ja tunnustaneet osallisuutensa salaliittoon päiväkausia jatkuneen kidutuksen jälkeen.

Turvallisuuspoliisin pidätyskeskuksissa miehet joutuivat olemaan alasti ja silmät sidottuina. Heitä hakattiin, ja heidän ihoaan kärvennettiin tupakannatsoilla.

Sähkösokit olivat päivittäistä rutiinia. Tuskallisinta oli, kun pidätetty sidottiin selälleen kiinni metalliseen sairaalavuoteeseen, johon yhdistettiin sähkövirta. Miehet sanoivat tunteneensa palaneen ihon hajun nenässään.

Kuulusteluissa miehiä revittiin parrasta tai parta sytytettiin tuleen.

Yleinen kidutuksen muoto oli roikottaa miehiä kainaloistaan oven päällä. Kädet selän takana käsiraudoissa miehet nostettiin avonaisen oven päälle niin että sidotut käsivarret jäivät oven toiselle puolelle ja koko muu keho roikkui oven toisella puolella selkä ovea vasten.

* * *

Pidätetyt kertoivat mitä tahansa saadakseen kidutuksen loppumaan. Yksi heistä myönsi olevansa terroristi sen jälkeen kun hänelle annettiin sähkösokkeja penikseen.

Joskus kuulustelijat yksinkertaisesti sanelivat pidätetyille, mitä heidän piti tunnustaa. Tällä tavoin Ahmed Ali Gabr saatiin kertomaan olevansa ryhmän johtaja. Myös lahkon nimi oli turvallisuuspoliisin keksimä.

Kesällä 2006 syyttäjä määräsi yllättäen, että pidätetyt tulee vapauttaa. Ryhmää vastaan ei ollut olemassa mitään muita todisteita kuin heidän kiduttamalla saadut tunnustuksensa. Egyptissä kidutus on kielletty perustuslaissa ja maan rikoslaissa.

22 pidätetystä vain 12 on toistaiseksi päästetty vapaaksi. Loput kymmenen ovat edelleen pidätettyinä.

Puolustusasianajajien mielestä koko salaliitto keksittiin sen vuoksi, että hallitus tarvitsi tekosyyn poikkeustilan jatkamiselle. Poikkeustilalaki, joka antaa poliisille lähes rajattomat pidätysoikeudet, on ollut voimassa vuodesta 1981.

Presidentti Hosni Mubarak allekirjoitti lain poikkeustilan jatkumisesta 11 päivää Voitokkaan lahkon jäsenten suurta julkisuutta saaneen pidätysuutisen jälkeen.

* * *

Human Rights Watchin haastattelemien egyptiläisten asianajajien mukaan uskovaisten nuorten miesten, salafistien, pidätykset ovat maassa hyvin yleisiä. Pidätyksiä tehdään usein moskeijoiden lähistöllä. Yleensä rikosepäilyn syyksi riittää parta tai pukeutuminen valkeaan kaapu.

Yhtenä syynä pidätyksiin on turvallisuuspoliisin pyrkimys hankkia ilmiantajia.

Tekaistuja tunnustuksia tehtailtiin myös vuonna 2004 Tabassa Siinain niemimaalla tehtyjen pommi-iskujen jälkeen, kun hallituksen oli vain äkkiä saatava kiinni ihmisiä osoittaakseen olevansa ajan tasalla.

Asianajajien mukaan Egyptin turvallisuuspoliisin pidätyskeskuksissa on jatkuvasti satoja ihmisiä pidätettyinä. Vuoden aikana pidätettyjä lienee yhteensä yli kymmenen tuhatta, useimmat heistä uskovaisia nuoria miehiä.

”Pidätykset eivät vähennä väkivallan uhkaa, päinvastoin”, arvelee kairolainen asianajaja. ”Kaltoinkohtelu vain radikalisoi pidätettyjä ja antaa heille hyvän syyn turvautua jatkossa väkivaltaan.”

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia