Pohjois-Korea lopettaa ydinohjelmansa ruoka-apua vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pohjois-Korea lopettaa ydinohjelmansa ruoka-apua vastaan

Maan hallitus otti itse aloitteen ydinohjelman purkamisesta ruokakriisin lievittämiseksi.

Pohjois-Korea on luvannut lopettavansa ydinkokeet, uraanin rikastamiseen ja pitkän kantaman ohjusten laukaisut, sekä mahdollistaa YK:n ydintarkastajien visiitit Yongbyonin ydinvoimalaitokseen. Päätös seurasi Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean diplomaattien keskusteluja Pekingissä helmikuun lopussa.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti uuden sopimuksen puitteissa toimittavansa 240 000 tonnia elintarvikeapua, lievittääkseen maan jo vuosia jatkunutta pahaa elintarvikepulaa.

Yhdysvaltojen aiemmat toimitukset lakkautettiin läpinäkyvyys- ja valvonta-kiistan yhteydessä vuonna 2009, mutta tällä kertaa ruoka-apu kuitenkin liitetettiin ydinvoimasopimukseen Pohjois-Korean pynnöstä.

Kansainvälinen yhteisö on ottanut Pohjois-Korean uutisen myönteisesti, mutta varoen vastaan.

YK:n kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n pääsihteeri Yukia Amano luonnehti sopimusta askelena oikeaan suuntaan, ja sanoi järjestön työntekijöiden olevan valmiita palaamaan Yongbyoniin. Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon ilmoitti tyytyväisyytensä neuvotteluprosessin etenemiseen, ja samalla korosti humanitaarisen toiminnan tärkeyttä Pohjois-Koreassa ydinvoimakysymystenkin ohella.

Pohjois-Korean politiikan muutoksen toivotaan raivaavan tietä pitkään pysähdyksissä olleille aseistariisuntaneuvotteluille Korean niemimaassa. Pohjois-Korean ja viiden muun maan väliset ydinneuvottelut pysähtyivät vuonna 2009.

Maa on kärsinyt vakavista ruokakriiseista viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Viimeksi lokakuussa Fida ilmoitti toimittavansa maahan 300 tonnia ruoka-apua maan hallituksen pyynnöstä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia