Pienlainojen ja -rahoituksen tarve | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pienlainojen ja -rahoituksen tarve

Kehitysmaissa arvioidaan olevan noin 500 miljoonaa kotitaloutta, jotka tarvitsisivat pienlainaa. Pienlainatoiminnan piirissä on kuitenkin noin sata miljoonaa kotitaloutta, noin viidennes lainaa tarvitsevista.

YK:n mukaan maailmassa on neljä miljardia ihmistä, joiden ansiot ovat alle 1400 dollaria vuodessa. Äärimmäisessä köyhyydessä elävät 1,2 miljardia ihmistä ansaitsevat vajaan dollarin päivässä henkeä kohden. Maailman vähävaraisista ja kaikkein köyhimmistä vain murto-osalla on mahdollisuus käyttää yleisimpiä rahoituspalveluja, kuten avata säästötili, ottaa lainaa tai vakuutuksia tai lähettää rahaa toiselle paikkakunnalle.

YK:n pääomakehitysrahaston UNCDF:n arvioiden mukaan 400 – 500 miljoonaa kehitysmaiden kotitaloutta tarvitsisi erilaisia pienrahoituspalveluja, pääasiassa lainoja ja mahdollisuuden avata säästötili. Esimerkiksi Afrikan viljelijöistä 60 prosenttia on naisia ja he kasvattavat 80 prosenttia maanosan ruoasta. YK:n mukaan kuitenkin vajaat 10 prosenttia heistä on kelpuutettu mukaan viljelijöille tarkoitettuihin lainoitusohjelmiin.

Lainamahdollisuus vasta viidenneksellä Kaikista Afrikan pienlainaa tarvitsevista vain yhdeksällä prosentilla on mahdollisuus lainoitukseen. Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa 12 prosenttia potentiaalisista asiakkaista on pienlainoituksen ja -rahoituksen piirissä. Kaikista maailman pienlaina-asiakkaista peräti 90 prosenttia on Aasiassa, jossa menetelmän kehittely alkoi. Kuitenkin pienlainan Aasiassakin saa vain hyvin pieni osa tarvitsevista.

Nykyisin pienlainojen piirissä on noin sata miljoonaa kotitaloutta, eli noin viidennes lainaa tarvitsevista. YK:n mukaan tavallisimpien rahoituspalvelujen ulottaminen myös kaikkein köyhimmille on tärkeää, sillä pienillä lainoilla kehitetään elinkeinoa ja säästötilin avaaminen kannustaa ihmisiä säästämään ja suunnittelemaan talouttaan pitkäjänteisesti. Pienlainaohjelmissa mukana olevien ihmisten taloudellisen tilanteen on seurantatutkimuksissa todettu parantuneen huomattavasti.


Kuvio osoittaa pienlainojen tarvitsijoiden (katkoviiva) ja myönnettyjen pienlainojen (punainen viiva) kohtaamisen. Vuoden 2003 jälkeen pienlainoja tarve on ollut suurempi kuin mitä niitä on voitu antaa.

Lainoja yhä useammille Vuonna 1997 pienlainoja oli saanut 13,5 miljoonaa perhettä, joista 7,6 miljoonaa äärimmäisen köyhää. Samana vuonna 137 eri valtion yhdessä aloittama pienlainahuippukokouskampanja (Microcredit Summit Campaign) asetti tavoitteekseen auttaa vuoden 2005 loppuun mennessä 100 miljoonaa äärimmäisen köyhää (päiväansio alle yhden dollarin) perhettä pienlainan avulla paremman elämän alkuun.

Kampanjan raportin mukaan joulukuussa 2004 pienlainoja oli saanut kaikkiaan 92 miljoonaa köyhää perhettä, joista lähes 67 miljoonaa eli äärimmäisessä köyhyydessä lainan ottaessaan. Näistä kaikkein köyhimmistä lainanottajista 84 prosenttia oli naisia. Kampanjan uusi tavoite on lainoittaa 175 miljoonaa perhettä vuoteen 2015 mennessä.

YK on ottanut pienrahoituksen ensimmäisen vuosituhattavoitteen, maailman köyhyyden ja nälän puolittamisen, yhdeksi työkaluksi. Siksi se on kampanjoinut pienlainojen puolesta; vuosi 2005 oli nimetty erityisesti pienlainojen teemavuodeksi. Kampanjointi tuotti tulosta, sillä vuoden aikana 101 maata ryhtyi toimiin myös kaikkein köyhimpiä palvelevan pienrahoitusjärjestelmän pystyttämiseksi ja 61 maata perusti pienlainavuoden kansallisen komitean.

Lähde: State of the Microcredit Summit Campaign Report 2005

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia