Peru huolehtii köyhistä syöpäpotilaista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Peru huolehtii köyhistä syöpäpotilaista

Toivo-ohjelman puitteissa potilaita on lennätetty jopa Yhdysvaltoihin hoitoon.

(IPS) -- Pian seitsemän täyttävä Claudia on maalannut sormien ja varpaiden kynnet iloisilla väreillä. Näyttää siltä, että hän selviää vuosia sairastamastaan leukemiasta.

Syöpä on toiseksi yleisin kuolinsyy sydän- ja verisuonitautien jälkeen Perussa, kuten Suomessakin. Perussa on 30 miljoonaa asukasta ja uusia syöpätapauksia todetaan 45 000 vuodessa. Valtio aloitti syksyllä 2012 Toivo-suunnitelman, jolla pyritään tehostamaan syövän hoitoa ja turvaamaan se myös köyhimmille.

Claudia Alvaradon leukemia todettiin kesällä 2010. Sen jälkeen lapsi on viettänyt loputtomasti aikaa tien päällä ja sairaaloissa. Hänen kotinsa sijaitsee riisinviljelyllä elävässä Santa Rosan kylässä pohjoisella La Libertadin alueella. Lähin sairaala on Chepénissä tunnin bussimatkan päässä.

Sieltä Claudia siirrettiin ensin Chiclayon sairaalaan ja lopulta Limaan Kansalliseen syöpäinstituuttiin, kertoo äiti Ivon Sánchez. Kalliit hoidot kustansi sairausvakuutuksen erityisrahasto, jonka piirissä on 13 miljoonaa vähävaraista perulaista.

Loppu oli lähellä

Tammikuussa 2012 Claudian tila heikkeni, ja lääkärit arvioivat, että vain luuydinsiirto voisi pelastaa hänet. Tytön 12-vuotias veli ei soveltunut luovuttajaksi. "Luulimme, että se oli loppu", äiti muistelee.

Toivo-suunnitelma kuitenkin mahdollisti Claudian matkan luuydinsiirtoon Yhdysvaltain Miamiin syksyllä 2013. Operaatio kesti kahdeksan tuntia, ja sitä seurasi lähes kuukauden jatkunut korkea kuume.

Claudia selvisi siitä ja pääsi joulukuussa palaamaan kotiin, joka oli muutettu Limaan. Isä Fortunato Alvarado vaihtoi maanviljelyn taksikuskin ammattiin voidakseen auttaa tytärtään.

Claudia elää vielä leikkauksen jälkeistä kriittistä jaksoa, jolloin vauhdikkaat leikit ja muiden lasten tapaaminen ovat kiellettyjä.

Toivoa tuhansille

Viranomaisten mukaan Toivosta hyötyi ensimmäisenä vuonna lähes 60 000 syöpäpotilasta. Lisäksi kampanjoitiin syövän ennaltaehkäisyn ja varhaisen toteamisen puolesta.

Syöpäseulontoihin on osallistunut 600 000 perulaista, ja neuvontaa on saanut kolme miljoonaa ihmistä, kertoo suunnitelmaa johtava syöpätautien erikoislääkäri Diego Venegas.

Hänen mukaansa todetuista syövistä 75 prosenttia on pitkälle kehittyneitä, mikä nostaa hoitokuluja.

Claudian ja hänen äitinsä matkat ja puolen vuoden oleskelu Yhdysvalloissa maksoivat 216 000 euroa. Sen päälle tulevat kotimaassa saatu sytostaattihoito ja lääkkeet.

Sairausvakuutuksen erityisrahastoa johtava lääkäri Miguel Garavito vakuuttaa, että potilaiden suuri määrä ja hoitojen onnistuminen tekevät sijoituksesta kannattavan.

"Peru kuuluu harvalukuisiin maailman maihin, jotka kustantavat syöpähoidot", hän ylpeilee.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia