Perheenyhdistämisseminaari 28.11. Helsingissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Perheenyhdistämisseminaari 28.11. Helsingissä

Suomen Punainen Risti järjestää perheenyhdistämisseminaarin Perheiden asema perheenyhdistämismenettelyssä tiistaina 28. marraskuuta kello 9.30 – 15.45 Helsingissä. Seminaarin tavoitteena on nostaa esille perheiden ja lasten asema perheenyhdistämismenettelyssä.

Suomen Punainen Risti järjestää perheenyhdistämisseminaarin perheiden asema perheenyhdistämismenettelyssä tiistaina 28.11.2006 klo 9.30 – 15.45 Helsingissä (Helsingin seurakuntayhtymän valtuustosali, Kolmas linja 22 B).

Seminaarin tavoitteena on nostaa esille perheiden ja lasten asema perheenyhdistämismenettelyssä. Käytännössä perheenyhdistämisen järjestäminen voi olla hankalaa, vaikka perheenyhdistämiseen olisi oikeus. Seminaarin ensimmäinen osa keskittyy perheenyhdistämismenettelyn haasteisiin ja perheiden kohtaamiin ongelmiin perheenjäsenten saamisessa Suomeen. Iltapäivän osuudessa käsitellään viranomaisten aloittaman alaikäisten turvapaikanhakijoiden vanhempien jäljittämisen vaikutuksia lasten asemaan. Suomen Punaisen Ristin ja Ulkomaalaisviraston edustajat ja muut toimijat kertovat toiminnastaan ja näkemyksistään. Myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun.

Seminaari on maksuton, lounas omalla kustannuksella. Ilmoittautuminen 21.11 mennessä osoitteeseen aki.vaila@redcross.fi.

OHJELMA

9.30 Ilmoittautuminen ja kahvi

10.00 Seminaarin avaus, Leena-Kaisa Åberg, pakolais- ja maahanmuuttotyön päällikkö, SPR

I Perheenyhdistämismenettelyn haasteet

10.10 Perheenyhdistämismenettelyn ongelmat, Ann-Charlotte Siren-Borrego, suunnittelija, SPR

10.30 Perheenyhdistämismenettely Ulkomaalaisvirastossa, Leena Turku, ylitarkastaja, Ulkomaalaisvirasto

11.30 Kommenttipuheenvuorot:

– Työministeriö, suunnittelija Pia Salmela

– Sisäministeriö, lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola

– Ulkoministeriö, osastosihteeri Heli Huhtamäki-Saarela

– Pakolaisneuvonta, vanhempi lakimies Kirsi Hytinantti

– Kunnan edustaja

12.30 Lounastauko

II Alaikäisten lasten vanhempien jäljittäminen

13.30 Punaisen Ristin henkilötiedustelu, Aki Väilä, suunnittelija, SPR

14.15 Ulkomaalaisvirasto ja jäljittäminen, Monica Harju, ylitarkastaja, Ulkomaalaisvirasto

14.45 Alaikäisen lapsen asema ryhmäkodissa

– Jaana Sikiö, sosiaalityöntekijä, SPR:n Turun vastaanottokeskus

– Minna Virta, edustaja

15.15 Kysymyksiä ja keskustelua

15.45 Seminaari päättyy

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia