Paperittomien klinikalle SPR:n tunnustuspalkinto | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Paperittomien klinikalle SPR:n tunnustuspalkinto

Vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämä Global Clinic on käytännöllisellä tavalla edistänyt humanitaarista auttamistyötä, sanoo SPR.

Suomen Punainen Risti on palkinnut paperittomille maahanmuuttajille tarkoitetun ja vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämän Global Clinicin Inhimillinen kädenojennus -palkinnolla. Palkinto myönnetään Suomen Punaisen Ristin työtä sekä humanitaarista ja inhimillistä arvomaailmaa tukeneelle henkilölle tai yhteisölle.

SPR:n hallitus katsoo, että Global Clinicin toiminta on edistänyt haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten humanitaarista auttamistyötä, ja merkittävällä tavalla nostanut paperittomien ihmisten tilanteen Suomessa julkiseen keskusteluun.

Palkinnolla haluttiin korostaa myös vapaaehtoistoiminnan merkitystä hädänalaisten ihmisten rohkeassa auttamistyössä.

Viime vuonna perustettu, Diakonissalaitoksen tukema ilmaisklinikka vastaanottaa paperittomia ulkomaalaisia potilaita kerran viikossa salaisessa paikassa kahden tunnin ajan. Klinikalla toimii noin 30 aktiivista vapaaehtoista. Toimijoihin kuuluu lääkäreiden lisäksi sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, tulkkeja sekä lakimiehiä.

Klinikka hoiti viime vuonna noin 150 potilasta.

Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja ja klinikan alullepanija Pekka Tuomola kiitti Suomen Punaista Ristiä kannustavasta tunnustuksesta, ja samalla painotti vastaavanlaisten klinikoiden tärkeyttä paperittomien potilaiden hoito-oikeuksien takaamisessa.

"Mielestäni Suomea tai muita Pohjoismaita ei voi kutsua hyvinvointivaltioksi, jos samanaikaisesti osa ihmisistä jää kokonaan vaille hoitoa. Hyvinvointivaltiossa kaikkien pitää kuulua palveluiden piiriin ja siksi teemme tätä työtä. Mielestäni myös valtion pitäisi ottaa nykyistä enemmän vastuuta paperittomien hoidosta", Tuomola sanoi.

Inhimillinen kädenojennus -tunnustusta on myönnetty vuodesta 1989 lähtien.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia