Palkittu hondurasilainen alkuperäiskansa-aktivisti murhattu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palkittu hondurasilainen alkuperäiskansa-aktivisti murhattu

Muun muassa suomalaisen Finnfundin rahoittamaa patoprojektia vastustanut Berta Cáceres ammuttiin kotiinsa eilen.

Alkuperäiskansojen oikeuksia puolustanut tunnettu hondurasilainen aktivisti Berta Cáceres on murhattu. Cáceres ammuttiin eilen kuoliaaksi kotonaan La Esperanzan kaupungissa, kertovat kansainväliset mediat ja kansalaisjärjestöt.

Cáceres oli yksi maan alkuperäiskansajärjestön Copinhin perustajista sekä sen johtaja. Hänet palkittiin viime vuonna "vihreäksi Nobeliksi" kutsutulla Goldmanin ympäristöpalkinnolla.

Cáceres järjestöineen on kampanjoinut viime vuodet Hondurasin Gualcarque-jokeen rakennettavaa Agua Zarcan vesivoimalahanketta vastaan. Copinhin mukaan hanke on ajettu läpi ilman lenca-kansan suostumusta, ja se tuhoaa luontoa ja samalla muun muassa maanviljelys- ja luonnonlääkemahdollisuuksia.

Patohankkeessa on mukana kansainvälisiä rahoittajia, muun muassa pääosin Suomen valtion omistama kehitysrahoitusyhtiö Finnfund, jota Copinh on vaatinut vetäytymään hankkeesta.

Cáceresin murha on otettu maailmalla vastaan järkytyksellä.

"Bertan pelkurimainen tappaminen oli tragedia, joka odotti tapahtumistaan. Häntä oli häiritty ja uhkailtu vuosia tavoitteena lopettaa hänen työnsä alkuperäiskansojen oikeuksien puolustajana", kommentoi Amnestyn Amerikan alueen johtaja Erika Guevara-Rosas.

Uutistoimisto Reutersin siteeraaman Hondurasin turvallisuusministerin Julian Pachecon mukaan Cáceresin talon turvamies on pidätetty yhteydestä murhaan. Hänen mukaansa tapausta tutkii erityistutkijoiden tiimi.

Reutersin mukaan Cáceres oli saanut Väli-Amerikan ihmisoikeuskomissiolta oikeuden suojeluun uhkausten takia, mutta ilmeisesti häntä ei suojeltu tapahtumahetkellä.

Hondurasissa on viime vuosina aloitettu paljon erilaisia pato-, kaivos- ja plantaasihankkeita. Kampanjajärjestö Global Witnessin viimevuotisen raportin mukaan se on maailman vaarallisin maa ympäristöaktivisteille asukaslukuun suhteutettuna. Maassa tapettiin ainakin 101 aktivistia vuosina 2010–2014.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia