Palestiinalaisia tuotteita EU:n markkinoille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiinalaisia tuotteita EU:n markkinoille

Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunta haluaa avata EU:n markkinat palestiinalaisille tuotteille.

Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunta päätti elokuun lopussa yksimielisesti suosittaa pysyvää sopimusta EU:n ja palestiinalaishallinnon välille. Toteutuessaan sopimus antaisi palestiinalaisille maataloustuotteille tullivapauden unionin markkinoille. Sopimus koskisi myös kalaa ja kalatuotteita.

Parlamentille mietinnön esitellyt raportoija, kreikkalainen Maria Eleni Koppa, korosti kaupan yhteyttä palestiinalaisalueen kehitykseen, köyhyyden vähentämiseen sekä poliittisen tasapainon saavuttamiseen.

Euroopan parlamentti äänestää ehdotuksesta syyskuun lopussa Strasbourgissa pidettävässä istunnossaan. Mikäli sopimus hyväksytään, se astuisi voimaan esvi vuoden alussa ja olisi voimassa kymmenen vuotta, minkä jälkeen voimassaoloaikaa voidaan jatkaa.

Palestiinalaishallinto on yksi EU:n pienimmistä Välimeren alueen kauppakumppaneista. Vuonna 2009 kaupan kokonaisarvo oli 56,6 miljoonaa euroa. Tästä EU:sta tapahtuneen viennin arvo oli 50,5 miljoonaa euroa. Palestiinalaisalueilta tuotiin tuotteita EU-alueelle vain 6,1 miljoonalla eurolla. Maanviljelystuotteiden osuus tuonnista oli noin 70 prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia