Uutiset

Palestiinalaiset etsivät yhteistä säveltä

Fatahin ja Hamasin eripura vaikeuttaa kamppailua omasta maasta, kirjoittaa Jillian Kestler-D'Amours.

Palestiinalaiset ovat saaneet viime aikoina kansainvälistä tukea asialleen, mutta sisäinen kahtiajako hankaloittaa oman valtion toteutumista.

Asukkaat riemuitsivat marraskuun lopulla, kun YK:n yleiskokous myönsi Palestiinalle tarkkailijavaltion aseman maailmanjärjestössä. Gazassa kirjattiin voitoksi myös Israelin hyökkäyksen päättyminen kahdeksan päivää kestäneiden yhteenottojen jälkeen.

Näistä valonpilkahduksista koetetaan ammentaa uutta puhtia sisäisen sovinnon etsintään.

"Gazassa on viime päivinä nähty merkkejä, jotka antavat toivoa sovusta", Palestiinalaisten ihmisoikeuskeskuksen apulaisjohtaja Hamdi Shaqqura sanoo.

Kaikki alkoi vaaleista

Juopa repesi Gazan ja Länsirannan välille 2006, kun islamistinen Hamas voitti Gazassa lakia säätävän neuvoston vaalit. Kansainvälinen yhteisö ja varsinkin Israel painostivat Länsirannalla majailevaa palestiinalaishallintoa, joka epäsikin tunnustuksensa Gazan uusilta johtajilta.

Hamas ja palestiinalaishallintoa johtava Fatah eivät kyenneet sopimaan vallanjaosta. Eripura johti veriseen vallankaappausyritykseen Gazassa 2007. Tuloksena oli Gazan ja Länsirannan täydellinen pesäero, joka halvaannutti poliittisen elämän.

Vuoden 2007 levottomuuksien jälkeen arviolta 450 Fatahin jäsentä lähti Gazasta. Nyt joulukuun alussa 12 Fatahin aktivistia palasi Gazaan, kun Hamas oli luvannut jättää heidät rauhaan. Shaqqura pitää tätä hyvänä enteenä, jollainen olisi tuntunut mahdottomalta vielä viikkoa aiemmin.

Hän korostaa, että Egyptin rooli välittäjänä on aivan välttämätön, jos Fatahin ja Hamasin sovinnon halutaan etenevän. "Toivon sen lisäävän painetta kumpaakin osapuolta kohtaan."

Taas tarvitaan vaalit

"Tarvitsemme yhden hallituksen, yhden oikeuslaitoksen ja yhden lainsäätäjän sekä toimivat julkiset laitokset. Vaalit ovat välttämättömät", Shaqqura pohtii.

Hän muistuttaa, että ilman yhtenäisyyttä palestiinalaiset eivät voi ratkaista todellisia ongelmiaan, jotka ovat Israelin miehityksen lopettaminen, Länsirannan juutalaissiirtokuntien laajentamisen pysäyttäminen ja Gazan saarron purkaminen.

Palestiinan nuoret järjestivät vuonna 2011 mielenosoituksia yhtenäisyyden puolesta Gazassa ja Länsirannalla. Mielenilmaukset tukahdutettiin kummallakin alueella.

Osapuolet saatiin kuitenkin neuvottelupöytään, ja sopimus syntyi toukokuussa 2011, mutta sen toteutus ei edennyt. Samoin kävi sopimukselle, jonka palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ja Hamasin johtaja Khaled Meshaal allekirjoittivat helmikuussa 2012.

Israel hyötyy jaosta

Länsirannalla toimivan Birzeitin yliopiston professori Sami Awad arvioi, että vähiten palestiinalaisten sovintoa toivoo Israel, koska se jouduttaisi Lähi-idän rauhanneuvotteluja.

Awadin mukaan Israel tuomitsee Abbasin terroristiksi heti, jos tämä neuvottelee Hamasin kanssa.

Mutta myös palestiinalaisten joukossa on ihmisiä - poliittisia johtajia ja vaikkapa Gazan rajatunneleissa kauppaa pyörittäviä - jotka hyötyvät jaosta, Awad jatkaa.

"Hamas ja Fatah kuitenkin kokevat nyt tarpeelliseksi saavuttaa jotain todellista. Hajaannus himmentää niiden saavutuksia, ja ne haluavat näyttää kansalle pystyvänsä lopettamaan kahtiajaon", Awad arvioi.

Israel ja PalestiinaRauhanvälitys- ja prosessit konfliktiYK IsraelPalestiina Suomen IPS

Lue myös

Mielenosoittajia rivissä kylttien kera.

Protestiliike vaatii urheilutarvikejätti Pumaa luopumaan yhteistyöstä Israelin jalkapalloliiton kanssa

Urheilutarvikevalmistaja Puma sponsoroi Israelin jalkapalloliitto IFAa, jonka liigoissa pelaa myös seuroja Israelin siirtokunnista miehitetyllä Länsirannalla. Samalla Puma auttaa työntämään palestiinalaisten oikeudet taka-alalle, kirjoittaa ICAHD Finlandin hallituksen jäsen Miika Malinen.
Palestiinan lippu, jota pitkin kiipeää patsas.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan

Human Rights Watch on ensimmäinen kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, jonka mukaan Israel harjoittaa palestiinalaisia kohtaan vainoa ja apartheidia. Tarkoituksena ei ole verrata maata Etelä-Afrikkaan vaan tutkia apartheidia nimenomaan kansainvälisen oikeuden rikkomuksena, se korostaa.
Betonirakennuksia ylhäältäpäin kuvattuna.

Palestiinalaispakolaisten leireillä kärsitään ahtaudesta ja haaveillaan paremmasta – ”Ihmisistä tuntuu, ettei elämä ole omassa hallinnassa”, sanoo leirien arkea tutkinut Tiina Järvi

Palestiinalaispakolaisten leirit Lähi-idässä ovat yli 70 vuoden aikana muuttuneet lähiöiksi, joissa hermoja kiristää niin huono infrastruktuuri kuin työttömyyskin. Tiina Järven väitöstutkimuksessa selvisi, että leirit ylläpitävät palestiinalaisten toiveita palata takaisin synnyinseuduilleen mutta monelle myös riittäisi ihmisoikeuksien toteutuminen.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Veneitä joen rannassa.

Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”

Mosambikin Cabo Delgadon väkivaltaisuuksissa ei ole kyse vain uskonnosta vaan muun muassa etnisten ryhmien välisestä kyräilystä, luonnonvarojen epätasa-arvoisesta jakautumisesta ja ylipäätään syvästä eriarvoisuuden kokemuksesta, sanovat tutkijat.
Lähikuva rokotteen antamisesta käsivarteen.

Kääntyvätkö rikkaat maat rokotepatenteista luopumisen kannalle? – Yhdysvallat ilmoitti kannattavansa patenttivapautusta, nyt EU:lta vaaditaan samaa

Matalan tulotason maat ovat saaneet 0,3 prosenttia koronarokotteista. Rikkaat maat ovat vastustaneet rokotepatenteista luopumista, mutta Yhdysvaltain yllättävä mielenmuutos voi muuttaa tilanteen.
Nainen piirtämässä ylhäältä takaapäin kuvattuna, piirroksessa lukee Stop Violence Against Girls.

Tuore raportti vaatii Etelä-Aasian maita parantamaan seksuaalirikoslainsäädäntöään – Uhreille tehdään neitsyystestejä, poliisit vähättelevät rikoksia

Kuudessa Etelä-Aasian maassa tehdyn raportin mukaan kaikissa maissa lakien tarjoama suoja seksuaalista väkivaltaa vastaan on puutteellinen. Monissa maissa tapaukset sovitaan oikeussalin ulkopuolella eivätkä uhrit saa oikeutta.
Maskilla suojautunut mies pitää kädessään kylttiä, jossa lukee We stand with the people of Myanmar: never again to military rule.

Kansalaisjärjestöt vaativat YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan Myanmarille asevientikiellon – ”Lausuntojen aika on ohi”

Yhdenkään hallituksen ei pitäisi myydä Myanmarin sotilasjuntalle yhtäkään luotia, vaatii yli 200 kansalaisjärjestöä. Turvallisuusneuvoston on kuitenkin vaikea ryhtyä voimakkaisiin toimiin Myanmaria vastaan etenkin Kiinan ja Venäjän vastustuksen vuoksi.
Maskein suojautuneita ihmisiä, yksi desinfioi käsiään.

Intian korona-aalto uhkaa lisätä äitiys- ja lapsikuolleisuutta – ”On klinikoita, joilla ei ole antaa sairaille mitään muuta kuin parasetamolia”

Intian ylikuormittunut terveydenhuoltojärjestelmä keskittyy nyt auttamaan koronapotilaita. Pelkona on, että äitiys- ja lapsikuolleisuus lisääntyy, sillä muuhun hoitoon ei juuri ole mahdollisuuksia, varoittaa Pelastakaa Lapset -järjestö.

Tuoreimmat

Uganda kiristää seksuaalirikoslainsäädäntöään – Seksuaalivähemmistöt ja seksityöläiset voivat joutua rekisteriin
Kääntyvätkö rikkaat maat rokotepatenteista luopumisen kannalle? – Yhdysvallat ilmoitti kannattavansa patenttivapautusta, nyt EU:lta vaaditaan samaa
Tuore raportti vaatii Etelä-Aasian maita parantamaan seksuaalirikoslainsäädäntöään – Uhreille tehdään neitsyystestejä, poliisit vähättelevät rikoksia
Kansalaisjärjestöt vaativat YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan Myanmarille asevientikiellon – ”Lausuntojen aika on ohi”
Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”
Intian korona-aalto uhkaa lisätä äitiys- ja lapsikuolleisuutta – ”On klinikoita, joilla ei ole antaa sairaille mitään muuta kuin parasetamolia”
YK:n kehitysohjelma: Myanmar lähestyy talousromahdusta – Köyhien määrä voi kaksinkertaistua
Kolmannes Afganistanin väestöstä on ruokapulassa – Sääilmiö La Niña pahentaa konfliktin ja koronan vaikutuksia
Raportti: Konfliktien riski voisi vähentyä, jos ympäristöä suojeltaisiin paremmin
Koronapandemia lopetti ihmiskaupan uhrien palvelut Zimbabwessa – ”En tiedä, miten oikein selviydyn”

Luetuimmat

Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”
Kolmannes Afganistanin väestöstä on ruokapulassa – Sääilmiö La Niña pahentaa konfliktin ja koronan vaikutuksia
YK:n kehitysohjelma: Myanmar lähestyy talousromahdusta – Köyhien määrä voi kaksinkertaistua
Intian korona-aalto uhkaa lisätä äitiys- ja lapsikuolleisuutta – ”On klinikoita, joilla ei ole antaa sairaille mitään muuta kuin parasetamolia”
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Raportti: Konfliktien riski voisi vähentyä, jos ympäristöä suojeltaisiin paremmin
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan
Angolasta tuli hiljattain 22:s homouden sallinut Afrikan maa, mutta ruohonjuuritasolla se ei vielä näy – Litilson, 25, kuoli pahoinpitelyn uhrina