Pakolaisapu kritisoi pakolaiskiintiön laskua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakolaisapu kritisoi pakolaiskiintiön laskua

Suomi jatkaa syyrialaispakolaisten vastaanottoa, mutta kiintiö lasketaan entiselleen.

Suomen Pakolaisapu kritisoi sisäministeriön päätöstä laskea pakolaiskiintiö entiselleen. Ministeriö ilmoitti eilen, että ensi vuonna Suomi ottaa vastaan pakolaiskiintiössä 750 henkilöä. Kiintiö on ollut sama jo vuosia, mutta tänä vuonna Suomeen otettiin poikkeuksellisesti ylimääräisessä kiintiössä 300 syyrialaispakolaista.

Kiintiön lasku ennalleen on Pakolaisavun mukaan vastuutonta.

"Kiintiöpakolaisuudesta on tullut käytännössä ainoa keino turvalliseen Suomeen pääsyyn. Pakolaisten perheenyhdistämismahdollisuuksia on merkittävästi heikennetty, ja Suomi on yhdessä muiden EU-maiden kanssa sulkenut rajansa", toteaa järjestön toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

Sisäministeriön mukaan Suomi ottaa ensi vuonna vastaan 350 syyrialaispakolaista. Lisäksi otetaan 150 kongolaista ja 150 afganistanilaista. Sata paikkaa varataan aiempien vuosien tapaan hätätapausten varalle.

Pakolaisapu kuitenkin muistuttaa, että maailmassa on eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan, yli 51 miljoonaa. Ruotsi ja Norja ovat luvanneet Syyrian pakolaisille 1 500 kiintiöpaikkaa kumpikin.

"Jos Suomi ei ole valmis kasvattamaan kiintiötä, tulisi meidän mahdollistaa muut turvalliset reitit kansainväliseen suojeluun, kuten humanitaaristen viisumien järjestelmällinen myöntäminen", Lehtinen toteaa.

Syyriassa arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 7,6 miljoonaa pakolaista. 3,2 miljoonaa on paennut maan rajojen ulkopuolelle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia