Pakistan: Terrorismia ei voiteta sotatoimin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakistan: Terrorismia ei voiteta sotatoimin

Globaali terrorismi näyttää nivoutuvan yhteen
Pakistanin kotikutoisen terrorin kanssa. Asiantuntijoiden mukaan
ongelmaan ei löydy helppoja sotilaallisia ratkaisuja.

Globaali terrorismi näyttää nivoutuvan yhteen Pakistanin kotikutoisen terrorin kanssa. Asiantuntijoiden mukaan ongelmaan ei löydy helppoja sotilaallisia ratkaisuja.

Tutkijat ovat pitkään varoitelleet sekä Yhdysvaltain että Pakistanin hallituksia vaarasta, jonka syyskuun
20. päivän isku Islamabadin Marriott-hotelliin synkästi vahvisti.

Pommi-isku, jossa kuoli 54 ihmistä, ei ollut Pakistanin tuhoisin, mutta sen ajoitus ja kohde puhuvat vahvaa kieltä.

Itsemurhaiskut alkoivat Pakistanissa vuonna 2002, ja uhrien määrä on noussut tasaisesti. Viime lokakuinen isku entistä pääministeriä Benazir Bhuttoa vastaan vaati ennätysmäiset 150 uhria.

Bhutto itse kuoli vasta joulukuun lopun hyökkäyksessä, jonka uhriluku oli noin 30.

Nyt yksinäisen itsemurhapommittajan hyökkäys Marriott-hotelliin sai monet puhumaan "Pakistanin syyskuun 11. päivästä".

Marriott sijaitsee tarkoin valvotulla alueella maan valtakeskusten kupeessa. Valtaosa iskun uhreista oli kuitenkin pakistanilaisia hotellin henkilökunnan jäseniä. Pari päivää ennen iskua Pakistanin pääministeri Yousuf Raza Gillani tapasi Islamabadissa amiraali Mike Mullenin, joka lupasi, että Yhdysvallat kunnioittaa Pakistanin suvereenisuutta ja lopettaa sotatoimet sen alueella.

Ristiriitainen puolustus hyökkäyksille

Muutamaa tuntia myöhemmin miehittämätön amerikkalaislentokone tulitti taloa surmaten useita ihmisiä Afganistanin rajalla Pakistanin puoleisella Etelä-Waziristanin alueella.

Yhdysvallat on lähettänyt säännöllisesti miehittämättömiä koneita Afganistanista pommittamaan oletettuja al-Qaidan tukikohtia Pakistanin heimoalueella.

Sotatieteen tukija Hasan Askari-Rizvi pitää Yhdysvaltojen lausuntoja ristiriitaisina: samaan aikaan puolustetaan sotilasiskuja ja vakuutetaan, että USA kunnioittaa Pakistanin suvereeniutta.

Taleban kerää kannattajia

Epäillään, että Marriott-hotellille päätyneen pommiauton piti iskeä Pakistanin kansalliskokoukseen, jossa maan tuore presidentti Asif Ali Zardari piti ensimmäistä puhettaan. Turvajärjestelyt ehkä

George W. Bush Pakistanin ex-presidentti Pervez Musharrafin kanssa.

pakottivat auton muualle. Kukaan ei ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta pääministeri Gillani viittasi Pakistanin Taleban-järjestöön ja al-Qaidaan.

Taleban on viime vuosina saanut jalansijaa Pakistanin luoteisilla heimoalueilla, mihin sillä on etnisiä ja kielisiteitä.

"Al-Qaidaan kuuluvat vieraat onnistuivat nopeasti radikalisoimaan Pakistanin rajaseudun pashtu-heimon jäseniä", aiheesta kirjan kirjoittanut toimittaja Ahmed Rashid arvioi internetissä päivä ennen Marriottin iskua.

Hänen mukaansa Pakistanin Taleban-joukot loivat viime vuonna oman poliittisen ohjelmansa. Tarkoitus on talebanisoida Pohjois-Pakistan ja perustaa alueelle islamin lakia noudattava valtio, mikä johtaisi Pakistanin hajoamiseen.

Kotikutoista kapinointia

Marriottin iskulla on kotikutoisen kapinan tunnusmerkit, ja sen toteuttivat samat ihmiset, jotka surmasivat Benazir Bhutton, arvioi IPS:n nimettömänä haastattelema entinen Pakistanin armeijan prikaatinkomentaja.

"Heimoalueen väellä ei ole tällaisia taitoja, elleivät he ole saaneet ulkopuolista apua", hän vakuuttaa.

Jälkimmäisessä tapauksessa meneillään olisi hänen mielestään eri voimien yhteensulautuminen.

Demokraattinen konfliktinratkaisu?

Yhdysvaltain iskut Pakistaniin kiihdyttävät tutkijoiden mukaan radikalisoitumista.

"Presidentti George W. Bush on piiskannut Pentagonin jahtaamaan epätoivoisesti Osama bin Ladenia, joka uhkaa nöyryyttää häntä selviämällä hengissä hänen kahdesta presidenttikaudestaan ja vielä laajentaa toimintapiiriään", Rashid kommentoi.

Hänen mukaansa radikalismin uhka on kuitenkin paisunut helppojen sotilaallisten ratkaisujen ulottumattomiin.

Moni näkee ainoana toivona demokratian vahvistumisen Pakistanissa. Viime vaaleihin asti maata
johtivat sotilasstrategit vailla poliittista tiekarttaa. Helmikuussa valittu hallitus peri tilanteen, joka mielletään laajalti "Amerikan sodaksi".

Hallitus vs. kapinalliset

Hallituksen pitäisi nyt vakuuttaa kaikki siitä, että al-Qaida ja Taleban eivät uhkaa vain Yhdysvaltoja ja Afganistania, vaan myös Pakistania valtiona ja demokratiaa yleensä.

Alueilla, joilla Pakistanin hallitus on hankkinut paikallista tukea Talebania vastaan, liike on pidetty aisoissa. Armeijan kovat otteet kuitenkin auttavat Talebania värväämään heimoista väkeä riveihinsä.

Kaikki heimojen jäsenet eivät kannata Talebania. Pakistanin armeijan ja Talebanin taisteluja pakoon lähteneitä elää 800 000 leireillä Mardanin ja Peshawarin lähellä.

"Kaikki pakolaiset, joita jututin, sanoivat haluavansa kehitystä, kouluja, sairaaloita, työtä ja parempaa tulevaisuutta lapsilleen. Kukaan ei ilmoittautunut Talebanin kannattajaksi tai halunnut sen tarjoamaa hallintomallia", juristi ja tv-juontaja Ayesha Tammy Haq kirjoitti hiljan lehtikolumnissaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia