Omaisuuslainsäädäntö syrjii naisia Keniassa – Avioero voi jättää tyhjän päälle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Omaisuuslainsäädäntö syrjii naisia Keniassa – Avioero voi jättää tyhjän päälle

Laki mahdollistaa sen, että omaisuus jaetaan eron jälkeen sen mukaan, minkä verran puolisot ovat omaisuden hankkimiseen panostaneet. Se vaatii todisteita, joita monilla naisilla ei ole esittää. Näin kävi myös Ida Njerille.

Nainen kantaa pellolla säkkiä päänsä päällä.

Vuosina 2013–17 vain 10,3 prosenttia maanomistuskirjoista myönnettiin Keniassa naisille. Kuva: Cecilia Schubert / CC BY-NC 2.0.

(IPS) -- Kenialaisen Ida Njerin ja hänen miehensä pitkäaikaisena suunnitelmana oli hankkia maata ja rakentaa sille unelmakotinsa.

Njeri pääsi säästö- ja lainaosuuskunta Saccon osakkaaksi, sillä hän oli valtion virassa. Yksityisenä it-alan konsulttina Njerin aviomies ei osuuskuntaan päässyt. Vaimo otti matalakorkoisia lainoja, joilla pariskunta osti maata Keski-Keniasta.

”Ihmiset yleensä liittyvät Saccoon työnantajansa kautta. Se tekee säästämisen ja lainojen ottamisen helpoksi, sillä tarvitset vain kolme ihmistä osuuskunnastasi takaamaan lainasi”, Njeri selittää.

Aviomiehellä oli pankissa säästötili. Pariskunta yhdisti miehen säästöt ja vaimon lainat, ja mies hankki maat.

Sitten liitto alkoi rakoilla. Kaksitoista vuotta lainanmaksua ja kolme lasta myöhemmin Ida Njeri löysi itsensä tilanteesta, jossa Kenian lait vievät häneltä oikeuden avioliiton aikana yhteisesti hankittuun omaisuuteen.

Kun avioliitto päättyi eroon viime vuonna, Njeri havaitsi, että heidän yhdessä ostamansa maat olivat kaikki aviomiehen nimissä. Mikä vielä pahempaa, kaikki maksukuitit ja myyntisopimukset olivat myös vain miehen nimissä.

Kenian perustuslaki toki takaa puolisoille tasa-arvon avioliitossa ja avioerossa, mutta laki avio-omaisuudesta tekee siitä Njerin tapauksessa tyhjän. Laissa säädetään, että avio-omaisuuden omistusoikeus määräytyy kunkin puolison panoksesta omaisuuden hankkimiseen. Eron sattuessa omaisuus jaetaan sen mukaan.

Koska Ida Njerillä ei ole todisteita maiden yhteisestä hankinnasta, hänellä ei nyt eron jälkeen ole omistusoikeutta niihin. Hän ei ole harvinainen yksittäistapaus kenialaisten naisten keskuudessa.

Monia esteitä

Naisten maanomistusoikeuden edistämiseen omistautunut Kenya Land Alliance (KLA) -verkosto eritteli vuosina 2013–17 myönnettyjä maanomistuskirjoja ja havaitsi, että vain 10,3 prosenttia niistä kuului yksin naisille ja 86,5 prosenttia yksin miehille, loput olivat avioparin yhteisesti omistamia.

Epäsuhta on vielä suurempi, jos tarkastellaan omistettujen maa-alojen kokoja: miesten omistuksessa oli pinta-alasta 97,76 prosenttia ja naisten 1,67 prosenttia.

”Naisten maanomistusoikeudessa on hyvin vähän edistystä. Heillä on niin monia esteitä voitettavanaan”, KLA:n perustaja ja maaoikeusaktivisti Odenda Lumumba sanoo.

Naisten puutteelliset maanomistusoikeudet vaikuttavat kielteisesti kaikkien kehitykseen ja taloudelliseen edistymiseen niin Keniassa kuin muuallakin.

”Kun naisten maanomistusoikeus on turvattu, heidän ansionsa voivat nousta merkittävästi. Se parantaa heidän mahdollisuuksiaan avata pankkitili, säästää rahaa, saada luottoa ja tehdä sijoituksia itseensä, perheisiinsä ja yhteisöihinsä”, sanoo Susan Papp Women Deliver -järjestöstä.

Naisjohtoisien talouksien määrä kasvaa

Vuonna 2018 Kenian naisasianajajien liitto vetosi Kenian korkeimpaan oikeuteen lakien muuttamiseksi. Liiton mukaan avio-oikeuslaki syrjii naisia ja on ristiriidassa perustuslain kanssa.

Korkein oikeus hylkäsi vetoomuksen ja sulki pois avio-omaisuuden tasajaon, sillä ”se avaisi oven toiselle osapuolelle astua avioliittoon ja eron sattuessa poistua sieltä mukanaan enemmän kuin ansaitsisi”.

Avio-oikeuslain ohella esimerkiksi perintölait suosivat miehiä. Jos naisleski avioituu uudelleen, hän menettää oikeutensa omaisuuteen, ja jos leskeä tai muita perillisiä ei ole, edesmenneen isällä on omaisuuteen etuoikeus ohi äidin.

Kun naisjohtoisten talouksien määrä kasvaa, naisten maaoikeuksien takaamisesta tulee entistä kiireellisempi asia. Tällä hetkellä Kenian 11 miljoonasta taloudesta 32 prosenttia on naisten johtamia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia