Norsunluurannikon pakolaiset tarvitsevat apua vielä pitkään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Norsunluurannikon pakolaiset tarvitsevat apua vielä pitkään

Euroopan komissio on myöntänyt Kirkon Ulkomaanavulle 660 000 euroa Norsunluurannikon pakolaisten auttamiseen Liberiassa.

Euroopan komission humanitaarisen avun pääosasto ECHO on myöntänyt Kirkon Ulkomaanavulle 660 000 euroa Norsunluurannikon pakolaisten auttamiseen Liberiassa Länsi-Afrikassa.

Järjestön mukaan rahoilla on tarkoitus parantaa maiden rajalla sijaitsevan Nimban alueen pakolaisten terveyspalveluja, puhtaan veden saantia, ruokaturvaa, humanitaarisen työn logistiikkaa ja koordinointia sekä pakolaisten asunto-oloja ja heidän suojeluaan.

Kirkon Ulkomaanavulla on jo valmiiksi meneillään avustusoperaatio Nimbassa. Järjestön Liberiassa työskentelevä humanitaarisen avun koordinaattori Anja Paajanen kertoo, että lisärahalla hankitaan muun muassa kaksi ambulanssia ja niihin henkilökuntaa järjestön jo olemassa olevan ambulanssin lisäksi.

"Pakolaisten huono ravitsemus, malarian levinneisyys ja ripuli aiheuttavat hätätilanteita. Potilaita on kuskattu välillä hoitoon Ulkomaanavun autolla. Ambulansseissa on radiopuhelimet, mikä takaa tiedon kulun syrjäkylistä sairaaloihin, koska verkkoyhteydet kännykällä eivät toimi hyvin", hän kertoo.

Lisäksi rahojen avulla turvataan muita terveydenhuoltopalveluita sekä rakennetaan kaivoja ja ylläpidetään niitä.

Norsunluurannikon levottomuudet alkoivat marraskuussa 2010, kun presidentinvaalien voittajasta ei päästy selvyyteen. Kymmenet tuhannet ihmiset pakenivat Liberiaan väkivaltaisuuksia. Nyt Liberiassa on kaikkiaan 176 000 Norsunluurannikolta paennutta, heistä lähes 54 000 Kirkon Ulkomaanavun toimialueella Nimbassa.

Tilanne rauhoittui toukokuussa, kun entinen presidentti Laurent Gbagbo pidätettiin, mutta pakolaiset eivät ole pystyneet palaamaan koteihinsa. Aseelliset ryhmät ovat polttaneet heidän kotinsa ja 60 prosenttia elää yhä rajaseudun kylissä.

"Pakolaisten elinmahdollisuudet heidät kotiseudullaan ovat tuhoutuneet. Siksi apua tarvitaan vielä vuosia. Pakolaisten mielialat ovat hieman kohentuneet. Välittömän henkiinjäämisen sijaan päivittäinen ravinnon saanti ja lasten koulutus huolestuttavat vanhempia", Paajanen kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia